Ouluun paluumuuttanut pariskunta kehui Kalevassa (30.6.25) kaupungin maasta taivaisiin. Yksi asia ärsytti.
Liikenne.
Muuttajien mukaan täällä ajetaan jatkuvasti päin punaisia ja muutenkin itsekkäästi. Liikennekulttuuri poikkeaa muualla vallitsevasta ja huonompaan suuntaan.
Täällä pitkään asuvat tottuvat asiaan. Muualta tulleiden silmään se sattuu.
Omat kokemukset parin asumisvuoden jälkeen ovat samansuuntaiset. Autoilu on paikoin röyhkeää, pyöräily jalkakäytävillä sääntö, ei poikkeus, skuutit ajelevat missä sattuu ja ruokalähettien sähkömopot synnyttävät vaaratilanteita.
Oulun keskustassa on 30 kilometrin nopeusrajoitus. Harva sitä noudattaa.
Alhaisella rajoituksella on ilmeisen hyvä tavoite. Parantaa erityisesti jalankulkijoiden turvallisuutta.
Toimi jää näennäiseksi, kun sitä ei valvota.
Poliisi mittailee perin harvoin nopeuksia, vaikka sokea Reettakin näkee, että keskustassa ajetaan jatkuvasti selvästi sallittua lujempaa.
Vanhan sanonnan mukaan luottamus hyvä, kontrolli paras. Luottamuksen varaan rakentaminen ei näy toimivan.
Ylinopeuksien valvonta ja niistä sakottaminen on varma ja tehokas keino hillitä keskustan kaahailua. Sen rinnalle kaivataan liikenneasenteiden muokkausta.
Asenteiden parantaminen on helpommin toivottu kuin tehty. Liikennekulttuurin – kuten minkä hyvänsä vakiintuneen toimintatavan – muuttaminen vie vuosia.
Tehtävän haastavuus ei ole este, vaan pikemminkin kannuste ryhtyä työhön pikaisesti.
Kartoitimme kesäkuussa epätieteellisen otoksen kautta jalkakäytävillä pyöräilyä ja sähköpotkulautailua (Kaleva 13.6.2025). Oulun Isollakadulla lähes kaikki painelivat liikennesääntöjen vastaisesti jalkakäytävällä. Hallituskadulla kolmannes oli jalankulkijoiden väylällä.
Syitä on lukuisia.
Kaikkialla keskustassa ei ole kunnon pyöräteitä, vaikka pyöräilykaupungissa ollaan. Aina ei myöskään ole selvää, missä pitäisi pyöräillä.
Vaikka Ouluun on rakennettu hienoja pyöräbaanoja, keskustassa pyöräilijä on autoiluun nähden yhä lapsipuolen asemassa. Pyöräteitä ei ole tai ne päättyvät yllättäen.
Mukulakivikadut eivät myöskään houkuta ainakaan ohutrenkaisella menopelillä kelaavia.
Tiedon tai kunnon pyörätien puutteen piikkiin ilmiötä ei silti voi laittaa.
Monia pelottaa ajaa autojen seassa. Siihen taas kytkeytyy voimakkaasti se, että autot menevät liian kovaa.
Avain liikennekulttuurin kohentamiseen jalkakäytävillä on siis ajonopeuksien hillintä.
Oma lukunsa kaupungin keskustassa on jalkakäytävällä viilettävät sähköskuutit. Niiden villiä toimintaa pyritään suitsimaan 15 vuoden ikärajalla ja 0,5 promillen promillerajalla.
Ne ovat askeleita turvallisempaan suuntaan, mutta jalkakäytävillä ajoa ne eivät pois kitke. Lautoja vuokraavilta firmoilta tulisi vaatia tehokasta valistustyötä skuuttien käytöstä.
Sähköpyörillä ja -mopoilla liikkuvat ruokalähetit on nopeasti yleistynyt ilmiö. He ovat ”ammattiautoilijoita” ja sen myötä osaavat kohtalaisen hyvin varoa liikenteessä.
Isojen ruokaboksien kanssa he silti tuovat oman lisänsä jalkakäytävien liikennemosaiikkiin. Lähetyksen kiirehtiminen on omiaan lisäämään riskejä.
Jalkakäytäviin pätee sama kuin ylinopeuksiin. Valistus on aina paikallaan, sitä kannattaa tehdä myönteisen kautta.
Paras pikalääke on tässäkin toinen.
Poliisin puuttuminen on kevyen liikenteen osaltakin tehokkain ja nopein käyttäytymisen muutoksiin ajava voima. Pikku sakko laittomuudesta pitää ainakin vähän aikaa takaraivossa asian.
Kevyempänä keinona poliisi voisi valvoa enemmän ja tyytyä sakon sijasta ystävällisesti huomauttamaan sääntöjen rikkojia.