Oulun kaupungilla on ensi kesänä tarjolla 800 erilaista kesätyöharjoittelupaikkaa. Työtä on muun muassa kirjastoissa, museoissa, päiväkodeissa, kouluissa, matkailuneuvonnassa sekä ulkoliikuntapaikkojen kunnossapidossa.
Kesäharjoittelupaikkoihin voivat hakea ne oululaiset opiskelijat, jotka huhtikuun loppuun mennessä ovat täyttäneet 18 vuotta eivätkä valmistu kuluvan kevään aikana. Tulevan kesän ylioppilaat ovat poikkeuksia, sillä he saavat hakea paikkoja tänä keväänä.
Hakuaika alkaa maanantaina 27. tammikuuta ja päättyy 10. maaliskuuta.
Lisäksi Oulun Tilapalvelut tarjoavat kesätyöharjoittelua 16–17-vuotiaille opiskelijoille. Tilapalvelujen kesätyöharjoitteluun osallistuva ei ole oikeutettu kesätyöseteliin.
15–17-vuotiaille tarkoitetut kesätyösetelit jaetaan nuorille koulujen opinto-ohjaajien kautta ennen hiihtolomaa. Kaupungin tiedotteessa todetaan, että nuorilla on lisäksi mahdollista ryhtyä kesäyrittäjiksi.
Myös erityisnuorille on tarjolla kesätyöharjoittelupaikkoja. Ne on tarkoitettu 1.5.1995–30.4.2007 välisenä aikana syntyneille. Tarjolla on avustavia tehtäviä kaupungin eri yksiköissä. Erityisnuorille suunnattu hakuaika alkaa 17. helmikuuta ja päättyy 24. maaliskuuta.
Avoimet paikat löytyvät Oulun kaupungin kesätyösivuilta osoitteesta ouka.fi/kesatyo.
Oikaisu 28.1. kello 14.42 Korjattu kesätyöharjoittelun päättymispäivä.