Oulun kau­pun­ki pal­kit­tiin Suomen ak­tii­vi­sim­pa­na työ­paik­ka­na – Olym­pia­ko­mi­tean tun­nus­tus myön­net­tiin hen­ki­lös­tön tu­ke­mi­ses­ta lii­kun­taan

Liikuntapalveluiden ohella kaupunki on tarjonnut myös elintapaohjausta henkilöstölleen.

- Oulun kaupungin henkilöstön hyvinvointia on toistakymmentä vuotta kehitetty monellakin eri saralla, ei pelkästään liikunnan, vaan kokonaisvaltaisemminkin esimerkiksi elintapaohjauksella, jossa on korostettu ravinnon ja levon merkitystä, Nina Ylitalo kertoo.
- Oulun kaupungin henkilöstön hyvinvointia on toistakymmentä vuotta kehitetty monellakin eri saralla, ei pelkästään liikunnan, vaan kokonaisvaltaisemminkin esimerkiksi elintapaohjauksella, jossa on korostettu ravinnon ja levon merkitystä, Nina Ylitalo kertoo.
Kuva: Teija Soini

Oulun kaupungille on myönnetty Suomen Aktiivisin Työpaikka -sertifikaatti. Sertifikaatti myönnettiin tunnustukseksi hyvin hoidetusta liikunnan tukemisesta. Sen myönsi Suomen Olympiakomitea.

Valitsemisprosessissa kartoitetaan työhyvinvointi- ja liikuntatoimintaa.

Suomen Aktiivisin Työpaikka -sertifikaatin voi ansaita yli 50 prosentin kokonaispistemäärällä. Oulun kaupunki valikoitui tunnustuksen saajaksi 72 prosentin kokonaispisteillä, kun Suomen keskiarvo on 65 prosenttia.

Perusteluissa todetaan muun muassa, että Oulun kaupungin työpaikan liikuntaohjelmassa korostuvat henkilöstöliikunnan hyvien käytäntöjen näkökulmasta johtaminen, tavoitteet ja resursointi. Tärkeimmäksi mainittiin liikuntapalvelut ja henkilöstön aktivointi liikuntaan sekä liikunta-aktiivisuus.

Oulun kaupungin henkilöstöliikunnalle asettamia liikuntatavoitteita kiiteltiin kattaviksi. Kiitosta liikuntaan aktivoinnista sai myös johdon rooli ja osallistuminen, henkilöstöliikuntaan käytettävät taloudelliset resurssit sekä suunnittelu ja toteutustavat.

Oulun kaupungin työhyvinvointiasiantuntija Nina Ylitalo arvelee, että Oulun valtti oli työssä jaksamisen eteen usean vuoden ajan tehty systemaattinen työ ja johdon vahva luottamus ja sitoutuminen linjauksiin.

– Oulun kaupungin henkilöstön hyvinvointia on toistakymmentä vuotta kehitetty monellakin eri saralla, ei pelkästään liikunnan, vaan kokonaisvaltaisemminkin esimerkiksi elintapaohjauksella, jossa on korostettu ravinnon ja levon merkitystä. Tuntuu hyvältä, että työ on nyt tuottanut tulosta ja näitä asioita arvostetaan, Ylitalo kertoo.

Hän kiittelee erityisesti kaupungin johtoa siitä, että he ovat ymmärtäneet mikä merkitys liikunnalla on työssä jaksamisessa ja työhyvinvoinnissa.

Myös henkilöstöä on hänen mukaansa kannustettu monin tavoin, esimerkiksi tarjoamalla personal trainer -palvelua fyysistä työtä tekeville henkilöille, joiden on työkyky on vaakalaudalla.

Ennaltaehkäisyn merkitys on Ylitalon mukaan tärkeää työhyvinvoinnin ja työkyvyn parantamisessa. Siihen kaupungin organisaatiossa satsataan tälläkin hetkellä.

– Meillä on parhaillaan meneillään buustikiertue, jossa kahden ja puolen vuoden aikana kierrellään Oulun kaupungin työpisteissä ja annetaan elintapaohjausta esimerkiksi henkilöille, joilla paino selkeästi noussut ja ylipaino uhkaa.

Ylitalo kertoo, että kaupungilla on myös erilaisia omia liikuntaa aktivoivia kampanjoita, mutta myös valtakunnallisiin kampanjoihin osallistutaan. Henkilöstö pääsee myös kokeilemaan uusia lajeja ja heille järjestetään terveyskuntomittaustapahtumia.

Kuinka aktiivisesti liikuntapalveluja sitten käytetään?

– Tietysti toive olisi, että ihmiset ottaisivat vielä enemmän vastuuta omasta hyvinvoinnistaan ja olisivat aktiivisempia. Henkilöstökoulutukseenkin on sisälletty hyvinvointivalmennuksia ja koulutuksia. Niihin saa käyttää työaikaa.

Kun kaupunki haki heikentyneen taloustilanteensa vuoksi vuonna 2020 säästöjä, myös kaupungin henkilöstöetuuksiin tehtiin leikkauksia. Tuolloin verovapaa liikunta- ja kulttuurietuus Smartum poistui. Onko etuus palautumassa?

– Smartum ei ollut ainoa, muitakin henkilöstöetuja karsittiin tuolloin. Nyt kaupunginhallitus on tehnyt esityksen, että se palautettaisiin samalla tasolle kuin aiemminkin vuoden 2023 alusta.

Liikuntaan ja kulttuuriin soveltuva etuus on suuruudeltaan 180 euroa vuodessa per henkilö.

Parhaiten menestyneet yritykset ja organisaatiot kisailevat Suomen Aktiivisin Työpaikka -tittelistä vuosittain Urheilugaalassa. Urheilugaala pidetään 13. tammikuuta 2022.