Ou­lu­lais­ten opis­ke­li­joi­den vap­pu­ra­dio aal­loil­la jälleen lauan­tais­ta alkaen – ­lu­vas­sa muun muassa pai­kal­lis­ra­dio­si­mu­laa­tio ja smurf­fi­li­mu­dis­ko

Rattoradion ohjelmistossa on tänä vuonna mukana jopa kymmenen vuoden ikään päässeitä perinteisiä ohjelmia, mutta myös uudempia tuttavuuksia kuullaan.

Rattoradio viihdyttää myös tänä keväänä. Kuvassa Rattoradio ry:n viime vuoden hallituksen sihteeri Janne Kilponen.
Rattoradio viihdyttää myös tänä keväänä. Kuvassa Rattoradio ry:n viime vuoden hallituksen sihteeri Janne Kilponen.
Kuva: Pekka Peura

Oululaisten opiskelijoiden tekemä vappuradio aloittaa lähetyksensä jälleen puoliltaöin lauantaina 16. huhtikuuta. Lähetys jatkuu ympärivuorokautisesti vappuaattoon saakka, tiedottaa Rattoradio ry.

Reilun sadan ohjelmatekijän voimin luodussa ohjelmistossa on tänä vuonna mukana jopa kymmenen vuoden ikään päässeitä perinteisiä ohjelmia, mutta mukana on myös kattaus uudempia tuttavuuksia.

Ohjelmissa liikutaan jokavuotiseen tapaan erilaisissa opiskelijoita koskettavissa asioissa.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä