
Tommi Tuhkasen tie Hugoon kulki Keski-Euroopan ja Irlannin kautta, ja hänen johtamanaan Hugo on pysynyt yhtenä Oulun merkittävimmistä ravintoloista. Tänä syksynä Tuhkanen on ollut avaamassa myös uutta Ruka Peak by Hugo -ravintolaa Kuusamoon.
Ravintoloitsija paljastaa, ettei häntä alun perin kiinnostanut pätkääkään ruoanlaitto, vaan hän tähtäsi armeijauralle. Vielä enemmän veri veti kuitenkin ulkomaille, ja sinnehän pääsi kokkikoulun kautta. Keittiössä Tuhkanen pääsi oppi-isänsä David Martinin avulla sisään hulluun maailma, jossa adrenaliini virtaa, mutta jossa toisaalta on hierarkkisuutta ja kurinalaisuutta – kuten armeijassa.
Tuhkasen ruokafilosofiaan kuuluu maku ja laatu edellä tekeminen. Vaikka Pohjois-Suomesta saa paljon hyvää, kaikki Tuhkasen visiot eivät ole mahdollisia paikallisilla raaka-aineilla.
”En ole lähiruokafasisti. Katsotaan ensin tämä lähialue ja haetaan ne muutamat jutut muualta.”
Tuhkanen kertoo Radio Kalevan haastattelussa myös muun muassa siitä, mitä hän kokkaa kotikeittiössä raskaan työpäivän jälkeen, mikä tekee diningista fine diningia, miten uusi ravintolakonsepti rakennetaan ja miten Kuopiosta kotoisin oleva Tuhkanen vertaa Oulun ja Kuopion ruokakulttuureja.
Toimittaja on Heli Koppelo.