– Vuosi sitten en olisi uskonut, että elämällä on vielä tarjota minulle jotakin näin hienoa, oululainen Risto Airaksinen sanoo ja silittää hellästi kumppaninsa Saara Pulkkisen käsivartta.
Pulkkinen vastaa miehen hellyydenosoitukseen leveällä, rakkautta säteilevällä hymyllä.
– Ei minullakaan ollut enää aikomustakaan ryhtyä uuteen parisuhteeseen, kunnes Risto tuli luokseni teelle ja oli kaikkea sitä, mitä mieheltä voi toivoa.
Oulun seudun omaishoitajien ja Oulun seudun muistiyhdistyksen tilaisuuksissa toisensa tavanneet Airaksinen ja Pulkkinen salamarakastuivat kahdeksan kuukautta sitten. Molemmilla oli takanaan raskaita aikoja. Saara hoiti vuosien ajan vaikeasti muistisairasta puolisoaan, joka on sittemmin siirtynyt ympärivuorokautiseen hoitoon. Myös Airaksinen menetti vaimonsa ensin muistisairaudelle, ja lopulta kokonaan.
– Saaran kanssa tuntui heti luontevalta jakaa näitä kokemuksia ja keventää menneisyyden taakkaa, Airaksinen sanoo.
Täysin entuudestaan tuntemattomia he eivät toisilleen olleet. Pulkkinen ja Airaksinen olivat törmänneet toisiinsa yhdistysten kerhoissa satunnaisesti aiemminkin.
– Olimme sellaisia hyvän päivän tuttuja, että tervehdittiin, jos vastaan tultiin. Ei mitään sen enempää, Pulkkinen kertoo.
Elämäntilanteen muututtua Pulkkinen alkoi kuitenkin tuntea perhosia vatsanpohjassaan aina Airaksista tavatessaan. Miehestä huokui selittämätön tuttuuden ja turvallisuuden tunne, joka sai hänet lopulta pyytämään Airaksisen kotiinsa teelle – ja se oli menoa!
– Vaihdoimme rakkaudentunnustukset melko nopeasti ja teimme sen päätöksen, että alamme pitämään yhtä, Airaksinen muistelee ystävänpäivän tienoon yllättäviä käänteitä.
Sukulaisten ja ystävien suhtautuminen salamarakkauteen jännitti, mutta pariskunta päätti heti alusta alkaen olla asian suhteen avoimia.
Jännittäminen osoittautui turhaksi: suhde sai heti sekä Airaksisen että Pulkkisen lähipiirin siunauksen.
– Kyllä ihmisen on parempi olla yhdessä kuin yksin, eikä meidän onnemme ole keneltäkään toiselta pois, Airaksinen sanoo.
Kuluvalla viikolla vietetään valtakunnallista Vanhustenviikkoa teemalla Hyvä arki – hyvä mieli. Risto Airaksiselle ja Saara Pulkkiselle hyvä arki tarkoittaa päivittäistä yhdessä ulkoilua, aivojumppaa, harrastuksia, terveellistä ruokaa ja myös hengenravintoa.
– Jokainen päivä alkaa rakkauden- ja kiitollisuuden tunnustuksella. Sitten Saara keittää puuron, jossa on yhdessä keräämiämme marjoja. Olemme kulkeneet koko syksyn ahkerasti marjametsällä, mitä en ole tehnyt vuosikymmeniin, Airaksinen kertoo.
Aivoterveydestä pariskunta pitää huolen ristikoita ja sudokuita täyttäen sekä rummikubia pelaten. Toisinaan pelit venähtävät aamuyön pikkutunneille.
– Saara voittaa minut yleensä aina, Airaksinen naurahtaa.
Käsitöitä koko elämänsä innokkaasti tehnyt Pulkkinen on saanut myös Airaksisen innostumaan askartelusta. Kuorolaulua harrastanut Airaksinen on puolestaan saanut Pulkkisen mukaan muistiyhdistyksen viikoittain kokoontuvaan Laula kanssain -kerhoon.
Pariskunnan yhteiseen arkeen sisältöä tuovat myös aktiivinen seurakuntaelämä, tanssit sekä kotimaan matkailu.
– Olemme saaneet toisistamme hirveästi uutta virtaa arkeen. Olemme harkinneet myös päiväkotien ja koulujen mummu- ja vaaritoimintaan mukaan lähtemistä, Pulkkinen sanoo.
– Oman jälkikasvun tulemista ei onneksi tarvitse enää jännittää, Airaksinen letkauttaa pilke silmäkulmassaan ja saa puolisonsa purskahtamaan nauruun.
– Huumorintajumme kohtaa, Airaksinen huomauttaa, vaikka se on sanomattakin ilmiselvää.
Pariskunta kertoo kahden ihmisen arjen rutiinien sulautuneen yhdeksi hämmästyttävän saumattomasti. ”Kantapäät vastakkain” he eivät ole vielä kertomansa mukaan olleet, eikä ärsyttäviä piirteitä toisista löydy miettimälläkään.
– Parasta on se, että kaikesta voi puhua, myös entisistä parisuhteista. Ikävän kyyneleenkin saa vieräyttää ilman minkäänlaisia mustasukkaisuuden tuntemuksia, Pulkkinen sanoo.
Pariskunta elää yhteistä arkea kahdessa asunnossa. Se on helppoa, sillä Airaksisen ja Pulkkisen kodit sijaitsevat samassa kaupunginosassa ja samalla tiellä, noin kolmensadan metrin päässä toisistaan.
– Olemme olleet parikymmentä vuotta naapureita tietämättämme!
Hynttyiden yhteen laittaminen ei ole tuntunut ainakaan vielä ajankohtaiselta. Kihlautumisesta ja alttarille astelemisestakaan ei ole vielä puhuttu – ainakaan vakavissaan.
– Nautimme uudesta ihanasta arjesta päivä kerrallaan ja otamme kiitollisena vastaan sen, mitä elämä eteen tuo. Se voi yllättää vielä tälläkin iällä, umpirakastunut pari toteaa.
He rohkaisevat jokaista yksinäiseksi itsensä tuntevaa ikäihmistä lähtemään neljän seinän sisältä ihmisten ilmoille ja avaamaan sydämensä rakkaudelle.
– Haluamme olla esimerkkinä, kuinka hyvin siinä voi käydä.
Saaran sukunimi korjattu kuvatekstistä Pesosesta Pulkkiseksi 10.10.2024 kello 8:08.