Saako häiritsevää elämää viettäneen vuokralaisen vuokrasuhteen purkaa ja häätää hänet asunnostaan?
Tätä pähkäili Oulun käräjäoikeus keskiviikkona antamassaan tuomiossa, jonka keskiössä oli oululaisessa senioritalossa vietetty häiritsevä elämä.
Kiinteistöyhtiö vaati oikeudessa, että käräjäoikeus vahvistaisi yhtiön ja vuokralaisen välisen vuokrasopimuksen päättyneen viime kesäkuun lopussa. Yhtiö halusi, että vuokralainen velvoitetaan muuttamaan huoneistosta välittömästi.
Yhtiön mukaan huoneistossa oli vietetty toistuvasti häiritsevää elämää. Vuokralainen oli saanut useita suullisia huomautuksia ja haastemies oli toimittanut hänelle myös kirjallisen varoituksen, mutta levottomuudet jatkuivat edelleen.