Ou­lu­lai­sen Sipe Åq­vis­tin tie lau­lun­te­ki­jäk­si avautui vä­sy­mi­sen, luo­pu­mi­sen ja oi­val­luk­sen kautta – "Eihän tässä elä­mäs­sä voi pelätä asioi­ta"

Läheisten menettäminen oli yhtenä pontimena sille, että pitkään bilebändeissä muiden musiikkia esittänyt laulaja rohkaistui tekemään lopulta myös omia kappaleita.

Sipe Åqvistin esikuvina on useampiakin rohkeita tekstejä ja vahvoja tarinoita tulkitsevia naispuolisia laulaja-lauluntekijöitä. Musiikillisesti Åqvist kulkee kuitenkin omia polkujaan yhdessä Sipe Å -yhtyeensä kanssa.
Sipe Åqvistin esikuvina on useampiakin rohkeita tekstejä ja vahvoja tarinoita tulkitsevia naispuolisia laulaja-lauluntekijöitä. Musiikillisesti Åqvist kulkee kuitenkin omia polkujaan yhdessä Sipe Å -yhtyeensä kanssa.
Kuva: Anssi Juntto

Oululainen Sipe Åqvist oli laulanut pitkään erinäisissä bilebändeissä ja nauttinut esiintymisestä, mutta ajatus oman musiikin tekemisestä oli aina tuntunut mahdottomalta. Omia kappaleita Åqvistilta alkoi pulputa vasta sen jälkeen, kun hän oli jo kertaalleen vannonut, että ei enää ikinä tee mitään musiikin saralla.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä