Aamupalatarjoilija, taimienharventaja, kuntoutusohjaaja, toimistoassistentti, kahvilavastaava, lapsiparkinvetäjä, puistotyöntekijä, palveluesimies, naulakonhoitaja, työmaasiivooja, torikauppias, työpajaohjaaja, baarimikko, projektikoordinaattori.
Töistä, joita Suvi Tuomikoski on elämänsä aikana tehnyt, saisi paljon pitemmänkin listan: niitä on nelisenkymmentä. Jääköön luettelo kuitenkin tähän, sillä tärkeämpää on se, mitä hän on niitä tehdessään oppinut – itsestään ja ylipäätään ihmisistä työelämässä.
Niitä oppeja oululainen Tuomikoski avaa vastikään ilmestyneessä esikoiskirjassaan Ammattiahdistus – mikä minusta tulee isona?
Haaveammatti puuttui
Pari vuotta sitten Tuomikoskesta alkoi tuntua, että hän kuuli ympäriltään toistuvasti samankaltaista puhetta.
Nuoret aikuiset kokivat kovia paineita siitä, että tietyssä iässä pitäisi olla saavutettuna tietyt ammatilliset virstanpylväät. Pitkään työelämässä olleet aikuiset taas pohtivat, tekivätkö nuorena oikean uravalinnan ja olisiko myöhäistä muuttaa mieltään.