Tähtijuttu: Hou­kut­taa­ko Suomi vain hyvällä so­siaa­li­tur­val­laan? – Ilman asen­ne­muu­tos­ta ul­ko­maa­lai­sis­ta ei saada hel­po­tus­ta työ­voi­ma­pu­laan

Koti: Ou­lu­lai­sen Hillin perheen vuoden van­has­sa kodissa mie­len­kiin­toi­sen lisän tuovat si­sus­tuk­ses­sa käy­tet­ty vaneri sekä ik­ku­noi­na toi­mi­vat la­si­ele­men­tit

Ou­lu­lai­nen Janne Niskala ajautui va­hin­gos­sa te­ke­mään do­ku­ment­te­ja – Nyt hänen tuot­ta­man­sa elokuva on ehdolla par­haak­si poh­jois­mai­sek­si do­ku­men­tik­si

Niskalan mukaan dokumenttielokuva on taidetta, vaikka se elementit tulevatkin todellisuudesta.

Oulu
Janne Niskalan taide saa elementtinsä todellisuudesta.
Janne Niskalan taide saa elementtinsä todellisuudesta.
Kuva: Anssi Juntto

Janne Niskala vastaa puhelimeen Kittilässä. On maanantaiaamu ja päivän kuvaukset ovat vielä edessä.

– Vuoden päästä on tämän elokuvan tarkoitus valmistua, hän sanoo.

Kysymyksessä on dokumenttituotanto, jossa hän toimii kuvaajana. Sen enempää Niskala ei voi asiasta kertoa.

Jo julki tulleesta työstä voi sanoa enemmän. Keväällä teattereissa pyörinyt Suvi Westin ohjaama ja Niskalan tuottama Eatnameamet – Hiljainen taistelumme -dokumentti voitti maaliskuussa Tampereen elokuvajuhlilla kaksi palkintoa. Viime viikolla kerrottiin, että se on valittu Nordisk Panorama -elokuvafestivaalille kilpailemaan parhaan pohjoismaisen dokumenttielokuvan palkinnosta.

– Ajankohtaisuus, tekijän näkemys ja silmiä avaava uusi tieto, Niskala luettelee kysyttäessä, miksi elokuvaa pidetään niin hyvänä.

Eatnameamet – Hiljainen taistelumme kuvaa Suomen saamelaispolitiikkaa, saamelaiskulttuurin kadottamista ja saamelaisten taistelua olemassaolonsa puolesta.

– Me suomalaiset lopulta tiedämme aika vähän saamelaisista. On tullut paljon sellaista palautetta, että ihmiset ovat oppineet elokuvasta asioita, joita eivät ole aikaisemmin tienneet, Niskala kertoo.

Ei vain tietoa

Palkintoehdokaselokuvassa on paljon tietoa, mutta paljon enemmänkin olisi ollut.

– Se on aika raskas nytkin, mutta vielä raskaampi se oli ennen kuin elementtejä jätettiin pois, Niskala miettii.

Vaikka elokuva olisikin dokumentti, se on silti elokuva. Onnistuakseen elokuva vaatii draaman ja rakenteen. Ne ohjaaja Suvi West hallitsee, Niskala kehuu.

– Täytyy nostaa Suville hattua. Elokuva on taitavasti tehty.

45 vuotta täyttävä Niskala tietää, mistä puhuu. Hän on työskennellyt dokumenttien parissa eri rooleissa 90-luvulta lähtien.

Alalle hän ajautui vahingossa.

– Olin graafisella alalla töissä armeijan jälkeen 90-luvulla. Kaverit olivat menneet Tornioon opiskelemaan ja sanoivat, että siellä on aivan sairaan hauskaa.

Niskala haki ja pääsi Kemi-Tornion ammattikorkeakouluun.

– Ajattelin, että menen opiskelemaan graafista puolta, kun olin alan töissäkin, mutta ei minulla kyllä ollut minkäänlaisia lahjoja siihen, hän naurahtaa.

Puolitoista vuotta koulussa meni ihmetellessä, mutta sitten videopuoli vei lopullisesti mennessään. Syntyi erilaisia harjoitustöitä, lyhytelokuvia ja muuta.

Sitten tuli vuosina 2002–2006 toteutettu Toinen Suomi -hanke.

Ylen, Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskuksen ja Suomen elokuvasäätiön rahoittamassa dokumenttielokuvan koulutus- ja tuotantoprojektissa kerrottiin metropolin ja median keskipisteen ulkopuolisesta Suomesta. Niskala sai master class -tyyppisestä kokonaisuudesta paljon huippuoppia, ja hänen Vaski Filmi -tuotantoyhtiönsä rahoituksen kahteen dokumenttielokuvaan.

– Sitten olin vielä kolmannessa kuvaamassa. Kun oli parin vuoden sisään kolme elokuvaa työn alla, niin siitä se lähti ja sille tielle jäin.

– Se oli hyvä tapa tulla alalle. Kun ensimmäiset jutut oli tehty ja niistä tuli hyviä, sai luottamuksen rahoittajien silmissä ja pystyi jatkamaan seuraavia.

Ei totuus

Dokumentit ovat vieneet Niskalaa. Kun yksi projekti on loppunut, toinen on alkanut.

Hänellä itsellään on tekeillä yhdessä Oskari Pastilan kanssa Etelä-Korean jääkiekkomaajoukkueen matkasta kotiolympialaisiin kertova elokuva, jota on tehty vuodesta 2013 saakka. Tuottajana hän on Suvi Westin seuraavassa elokuvassa, joka on varhaisemmassa vaiheessa.

Vaikka dokumentin elementit tulevat todellisuudesta, Niskala sanoo tekevänsä taidetta.

– Dokumentti kuuluu täysin elokuvataiteen kentän alle. On ohjaajan visio, kuinka tarinaa kerrotaan, kuvaaminen ja siihen liittyvät valinnat, äänisuunnittelut ja musiikit ja kaikki. Siinä on monta eri luovaa prosessia, jotka täyttävät taiteen kriteerit.

Dokumentissa aihe ja näkökulma on rajattava, kuten oli tehtävä Eatnameametin valtavalle tietomäärällekin. Kuvissa rajaaminen on varsin konkreettista: mitä näytetään, mitä jätetään kuvan ulkopuolelle. Se voi muuttaa nähdyn merkityksen.

Dokumentti ei ole siis totuus, se on elokuva.

– Elokuva on ohjaajan vision näköinen, Niskala sanoittaa.

Niskala ei ole etsinyt uusia projekteja, ne ovat löytäneet hänet. Hän ei ole ehtinyt kummemmin miettimään tavoitteita uralleen.

Voisi olla silti muutakin kuin dokumentteja. Opiskeluaikoina Niskalan mielessä pyöri ajatus fiktiosta. Se ei ole täysin kadonnut.

– On parikin fiktioelokuvaan liittyvää prosessia käynnissä, mutta ne ovat niin alkuvaiheessa, että en voi niistä vielä puhua sen enempää.