Pisa-tulokset ovat taas kuumentaneet keskustelua perusopetuksesta. Kommenttiketjuissa heiluu syyttävä sormi: johtuvatko heikentyneet oppimistulokset lapsista, nuorista, opettajista, huoltajista, poliittisista päätöksistä, netin käytöstä, koulujen tilaratkaisuista vai mistä.
Vastaus ei taivu lyhyeen twiittiin: kehitys johtuu monista tekijöistä. Opettajana haluan kuitenkin sanoa, että vastoin yleistä käsitystä nuoriso ei ole pilalla. Se on monissa asioissa edeltäjiään kelvompaa: keskustelee enemmän ja ryyppää vähemmän, esimerkiksi. Nuoret ovat myös tarkkanäköisiä ja huomaavat, kun aikuiset puhuvat yhtä ja tekevät toista.
Peruskoulun toivotaan ratkaisevan milloin mitäkin yhteiskunnan haasteita. Insinööripulan aikaan lisättiin matematiikan opetusta, digiloikkaa tehtiin, kun päättäjiä alkoi digittää. Mutta millainen on se perusopetuksen tulevaisuus, jonka päivittäistä opettajan työtä tekevät haluaisivat nähdä? Tästä olen keskustellut kollegoiden kanssa kymmenillä kouluilla.
Opettajien toiveet ovat hyvin maltillisia: toivotaan työrauhaa, aikaa perusasioiden opetukselle, kotien tukea oppilaan koulunkäyntiin, pieniä opetusryhmiä ja riittävää tukea sitä tarvitseville oppilaille.
Opetusryhmän koko on keskeinen opetuksen laatuun vaikuttava tekijä, erityisesti kun oppilaiden tuen tarve on kasvanut. Erityisopettajista ja ohjaajista on pula ja tuen antaminen jää usein luokan- tai aineenopettajan kontolle. Silti meillä ei ole lakiin kirjattuja rajoja opetusryhmien koolle.
Ryhmäkoot ja koulussa tarjottava tuki ovat resurssikysymyksiä, jotka päättäjien tulee ratkaista. Viime vuosien leikkaukset ovat olleet myrkkyä koko koulutusjärjestelmälle. Leikkaukset kuntatalouteen merkitsevät lähes poikkeuksetta leikkauksia kouluihin. Perusopetuksen kuluista ovat nousseet merkittävästi kiinteistökulut ja koulumatkakulut; varsinainen opetustyö jää toistuvasti ilman tarvitsemiaan resursseja.
Monilla opettajilla on kokemus, että oppilaat saapuvat kouluun niukemmilla pohjatiedoilla kuin aikaisemmin. Esimerkiksi veden keittäminen voi olla uusi asia yläkoululaiselle, jos kotona sitä ei ole harjoiteltu. Lukuinnon heikentyminen taas heijastuu kaikkien lukuaineiden menestykseen.
Kotien tuki oppilaan koulunkäynnille on kuitenkin keskeistä. Tämä näkyy siinäkin, että pääsääntöisesti Pisa-menestyneissä maissa perheet arvostavat suuresti koulutusta. Meillä asenteet oppimista ja tutkimustietoa kohtaan ovat eriytyneet: kaikki lapset eivät saa evääksi ajatusta siitä, että koulunkäynti on hyödyllistä.
Lukemiseen ja oppimiseen kannustaminen, mielellään esimerkkiä näyttäen, on tärkeää erityisesti alakouluiässä. Silloin rakennetaan perusta myöhemmälle oppimiselle. Sen ikäisten soisi myös kasvaa rauhassa ilman sosiaalisen median paineita.
Antti Haaranen
opettaja (vas.), Oulu