Opiskelijoiden kuormittumisesta ja uupumisesta on puhuttu viime vuosina paljon. Koronavuosien poikkeustila on vaikuttanut jääneen päälle nuorten aikuisten keskuudessa, ja elämä vaikuttaa olevan kaikkiaan todella raskasta.
Tekemistä tuntuu olevan liikaa, seinät kaatuvat päälle ja tulevaisuus ahdistaa. Voisi siis kuvitella, että opiskelu on aivan liian vaativaa.
Olen pitänyt jo yli vuoden ajan kirjaa yliopisto-opintoihini käyttämästäni ajasta, ja poikkeuksetta jokaiseen kurssiin on mennyt vähemmän aikaa kuin siihen on kurssia suunnitellessa mitoitettu.
Esimerkiksi viiden opintopisteen kurssiin – jonka laajuus on laskennallisesti 135 tuntia – olen käyttänyt keskimäärin 40–50 tuntia ja erääseen puheviestinnän jatkokurssiin vaivaiset kaksikymmentäseitsemän tuntia, siis yhden ainoan opintopisteen verran.