Rau­hal­li­sem­min, hi­taam­min, vä­hem­män

Dopamiini hyrskyttää elimistöissämme kuin luolamiehillä ikään.

Kun ihminen eli aikaa, jolloin piti metsästää ja kerätä ruokansa, dopamiini oli elinehto. Se piristi ja lisäsi energiaa, kannusti ja motivoi tekemään, pisti pyörät pyörimään.

Dopamiini ei kuitenkaan ollut piikissään koko ajan. Luolamiehen aivot ehtivät palautua ennen seuraavaa metsästysreissua.

Nyt nykyihminen on tämän mielihyvähormonin kanssa pulassa.

Dopamiinia virtaa kehoissamme helposti enemmän kuin on hyväksi, ja siitä seuraa ongelmia. Annostelu takkuaa ja pyörät pyörivät yhä vain vinhempaa ja vinhempaa vauhtia, jopa ylikierroksilla.

Silloin ihminen ei voi enää hyvin, vaikka saattaa kyllä luulla voivansa.

Palautumiseen keskittyneen oululaisen hyvinvointiyrityksen Rentovillan järjestämä dopamiinipaasto alkaa siitä, että kännykät jätetään päiväksi parkkiin. Viiteen tuntiin ei ole mahdollisuutta tarkastaa viestejä, silmäillä uutisia, selata somea eikä miettiä kuvien ottamista.

Koska dopamiini suuntaa ajatuksia ja huomioita kehon ulkopuolelle, on nyt tarkoitus toimia päinvastoin.

Lempeän liikkeen ja rentoutumisen avulla huomio keskittyy kehon sisälle. Kireydet ja kivut löysäävät ehkä sieltäkin, missä niitä ei tiennyt edes olevan.

Tyytyväisyys, tyyneys, rauha ja turvallisuudentunne alkavat korvata jännittyneen odottamisen, mutta helppoa se ei ole.

Hengitys johtaa liikettä.

Herätellään epäkäslihas.

Aktivoidaan vatsalihakset.

Keskitä tietoisuus jalkateriin.

Liike lähtee päkiästä, isovarpaan tyvestä, jossa sijaitsee elimistön voimansiirtojärjestelmä. Silloin mukaan tulevat kaikki lihakset matkan varrelta, jalkapohjista lonkkiin asti.

Missä tämä liike tuntuu?

Rentovillan yrittäjä ja ohjaaja Jaana Heiskanen johdattelee kohti mielen hyvinvointia.

– Irti päästäminen on liikkeissä yhtä tärkeää kuin niiden suorittaminen, hän muistuttaa.

– Uloshengityksellä päästä irti.

Päivän ohjelmassa on lymfa flow -tunti, hengityksen ja lempeyden tunti sekä äänimaljarentoutus. Kaikilla niillä on sama tavoite: lisätä rauhallisuutta ja keskittymistä.

Liikkeistä voi arkeensa viedä minkä tahansa, edes yhden. Se on hyvä alku.

Dopamiini on sinänsä tärkeä mielihyvähormoni siinä missä kolme muutakin eli endorfiini, serotoniini ja oksitosiini. Sitä tarvitaan päätöksentekoon, keskittymiseen, kannustamiseen ja motivointiin. Ilman sitä mitään ei oikeastaan tapahtuisi.

Ponnistelun seurauksena saavutettu mielihyvä on palkitseva tunne. Ulkopuolelta saatu palaute, kuten tykkäysten määrä somessa, saa olon tuntumaan arvokkaalta.

Vika on ennen kaikkea dopamiinin annostelussa. Liika on liikaa. Ärsykkeitä tulee tulvimalla esimerkiksi aina käden ulottuvilla olevista digilaitteista. Ne tarjoavat helppoa mielihyvää ja nopeita palkintoja.

Kun aivot eivät pääse tauolle, seuraa turtumus. Ilo vähenee, eikä mikään tunnu enää miltään.

Jos turtumusta yrittää korjata hakemalla lisää ja lisää pikamielihyvää, saattaa seurauksena olla dopamiinikoukku ja -riippuvuus.

Siksi koko elämä on tasapainoilua oman dopamiinin kanssa. Sitä tarvitaan, mutta siitä pitäisi osata palautua samalla tavalla kuin työpäivästä tai fyysisestä ponnistelusta.

Jatkuva odotustilassa oleminen pitää dopamiinin korkealla. Moni kokee, että työssä täytyy olla valmiina reagoimaan nopeasti kaikkeen, kuten jokaiseen viestiin, joita kilahtelee eri kanavista.

Helposti multitaskaaminen ja ajatusten singahtelu hiipii myös vapaa-ajalle.

Ja uneen. Illalla rauhoittuminen voi olla vaikeaa, jos koko päivän on altistunut liukuhihnalta tuleviin kikseihin.

Tietokoneen tai puhelimen näytölle pomppivien ilmoitusten tai äänimerkkien vaimentaminen ei välttämättä heti auta. Ärsykkeet kyllä vähenevät, mutta hermosto ei ole heti ajan tasalla. Se on jo tottunut odottamaan jatkuvia keskeytyksiä.

Dopamiinin yliannostus vie tilaa muilta hyvän olon hormoneilta. Serotoniinia lisäävät muun muassa ennakoitavuus ja suunnitelmallisuus, oksitosiinia turva, rauha ja yhteys muihin ihmisiin. Siksi ne jäävät dopamiineissaan touhuavan ihmisen elimistössä paitsioon.

Myös rakastuminen nostattaa dopamiinitasoa. Yhteydenoton tai tapaamisen odottaminen on se jännin vaihe, jolloin dopamiini on piikissä. Kun odotus täyttyy, dopamiinitaso laskee. Silloin on mahdollisuus syvempään yhteyteen.

Sarjadeittailu ja -rakastuminen pitävät ihanaa odotuksentilaa yllä, mutta jotain jää puuttumaan.

Jaana Heiskanen ei syyllistä ylikierrostilasta tai koukuttumisesta ihmistä itseään.

– Niin voi käydä kenelle tahansa. Se on biologiaa.

Dopamiinipaastopäivän lounas on hidas.

Vartin mikroaterian sijaan syömään pääseminen vaatii vaivaa ja keskittymistä, sillä lounasta varten on varattu elävä tuli ja sillä valmistettavia syömisiä.

Alkeelliset olosuhteet tuovat hitautta ravinnontarpeen tyydyttämiseen. Makkaroiden ja suklaabanaanien paistumista joutuu odottamaan. Paukkupakkasen vuoksi haarukka ja kahvimukikin pitää lämmittää.

Avotuli vetää huomion puoleensa. Tuvan ikkunoista näkyy kuuraista talviluontoa.

– Se on hermostolle psykologinen koti, Heiskanen sanoo.

Kun luolamies tai -nainen suoritti päivän askareitaan, kaikki piti tekemällä tehdä, mutta edes niin kauas menneisyyteen ei tarvitse mennä.

Muutama sukupolvi sittenkin veden kantamista, puiden pilkkomista, pirtin lämmitystä, avannossa pyykkäystä ja muuta arkista puuhaa oli varmasti kylliksi. Kukin toimi sai sille tarpeellisen ajan ja huomion.

Miten lisätä tätä maltillista tekemistä omaan elämäänsä?

Tylsyyden sietokyky on hyvä mittari omalle tilanteelleen. Ovatko pienetkin tyhjät hetket jotain ihan ylitsepääsemätöntä? Ärsyttääkö hiljaisuus?

Viikko hiljaisuuden retriitissä on tällöin heittämällä liikaa, mutta käänne tapahtuu pienin askelin. Siedä siis tylsyyttä edes vähän enemmän kuin ennen!

Rauhallisemmin, hitaammin, vähemmän. Näihin kolmeen sanaan Heiskanen tiivistää muutoksen.

Parasta on, jos muutokselleen saa lauman tuen.