Valtakunnan pääväylän eli Nelostien parantamisesta on vireillä merkittäviä suunnitelmia Iin keskustaajaman pohjoispuolella kulkevalla tieosuudella.
Nelostietä kehitetään pitkällä aikavälillä entistä sujuvammaksi, ja osana tätä tavoitetta halutaan eroon vaarallisista ja liikennettä hidastavista risteyksistä Kuivaniemen, Olhavan ja Myllykankaan kohdalla.
Kyse on vuosien ja jopa vuosikymmenten päähän ulottuvasta suunnittelusta, eli lapiota ei ihan pian olla iskemässä maahan. Suunnittelua vetää Pohjois-Pohjanmaan ely-keskus yhteistyössä Iin kunnan kanssa.
– Tässä katsotaan pitkälle tulevaisuuteen, miten Nelostietä kehitetään Iin taajamien kohdalla. Nyt haetaan yhteisymmärrystä siitä minkälaisia ratkaisut voisivat olla, kertoo yksikön päällikkö Heino Heikkinen ely-keskuksesta.
Nelostie on myös Suomessa osa eurooppalaista TEN-T -ydinverkkokäytävää. Valtatie on erittäin tärkeä tavaraliikenteen väylä ja sillä on iso rooli Suomen kansainvälisessä saavutettavuudessa ja maayhteyksissä länteen.
Tieosuudella liikkuu keskimäärin 7 000 ajoneuvoa vuorokaudessa ja raskaan liikenteen osuus on varsin suuri.
– Tavoite on, että Nelostie on tulevaisuudessa nopea pääväylä ohituskaistoin ja vähintään 80 kilometrin ja mielellään 100 kilometrin tuntinopeusrajoituksella, Heikkinen kertoo.
Tämä tarkoittaa, että Nelostien kuudenkympin rajoituksin varustetuista risteyksistä halutaan eroon. Käytännössä pohjoisen Iin ja Kuivaniemen välille on luonnosteltu eritasoliittymien rakentamista.