Nel­jät­tä kautta ta­voit­te­le­va mi­nis­te­ri Tytti Tup­pu­rai­nen kertoo, miksi Poh­jois-Suo­men on yh­dis­tet­tä­vä voi­man­sa – Muut­tu­nut­ta ase­tel­maa ei ole muualla vielä ym­mär­ret­ty

Oululaisen Tytti Tuppuraisen mukaan Oulun ja Pohjois-Suomen kannalta kriittiset kirjaukset hallitusohjelmaan eivät ilmesty sinne itsestään.

Eurooppa- ja omistajaohjausministeri, kansanedustaja Tytti Tuppurainen kertoo, että on käytettävissä ehdokkaana ensi kevään eduskuntavaaleissa.
Eurooppa- ja omistajaohjausministeri, kansanedustaja Tytti Tuppurainen kertoo, että on käytettävissä ehdokkaana ensi kevään eduskuntavaaleissa.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen

Kolmannen kauden kansanedustaja, oululainen eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen (sd.) lähtee tavoittelemaan neljättä kautta eduskunnassa. Tuppurainen kertoo Kalevalle, että on harkinnan jälkeen valmis asettumaan ehdolle kevään eduskuntavaaleissa.

–Olen saanut äänestäjiltä luottamusta hoitaa yhteisiä asioita ja se myös velvoittaa jatkamaan työtä eduskunnassa, Tuppurainen kertoo.

Tuppurainen kertoo, että hänellä on edelleen motivaatio korkealla, sillä hän on kansanedustajauransa aikana päässyt näkemään ja tekemään hyvin erilaisia asioita.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä