Pääkirjoitus

Nämä Lapin lumet sulivat jo – ko­ro­na­vi­ruk­sen iskua poh­joi­sen mat­kai­luun olisi voitu peh­men­tää, mutta nyt tahtoa ei löy­ty­nyt

Synkimmät uhkakuvat ovat toteutumassa Pohjois-Suomen talvimatkailussa. Pelastusköytenä voisi toimia kotimaisen matkailun kasvu. Pohjoisen ääni on pääkaupungissa kuulunut luvattoman heikosti.

Jo useamman kuukauden ajan on ollut tiedossa, että koronapandemia lohkaisee ison siivun Pohjois-Suomen talvimatkailusta. Alkuviikosta kävi kuitenkin selväksi, että huonon talven sijasta monella isolla ja pienellä yrityksellä on edessä painajaismainen talvi.

Tiistaina Britannian suurin matkatoimisto Tui nimittäin ilmoitti peruuttavansa kaikki pakettimatkansa Lappiin ja Kuusamoon marras-joulukuussa. Toisten ulkomaisten matkanjärjestäjien peruutukset kuultiin jo aiemmin.

Tui perusteli päätöstään "toimintaympäristön nopeilla muutoksilla" ja Suomen matkailijarajoituksilla. Tiedotteessaan yritys kuitenkin kertoi Lapin-matkojen olevan ohjelmassa jälleen ensi vuoden lopulla.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut