Lukijalta
Mielipidekirjoitus

Mitä maksaa, jos omais­hoi­ta­ja lyö hanskat tis­kiin?

Hyvinvointialueet etsivät kiivaasti säästöjä. Myös omaishoito on joutunut suurennuslasin alle. Pohjois-Pohjanmaan Pohteella on esitetty vaativamman omaishoidon palkkioihin huomattavia leikkauksia. Muuallakin Suomessa omaishoidon ehtoja, palkkioita ja palveluja tarkastellaan tiukassa taloustilanteessa.

Ennen leikkaamista kannattaisi kuitenkin ottaa laskin käteen. THL:n laskelman mukaan aikuisten sopimusomaishoidon kustannukset ovat noin 418 miljoonaa euroa vuodessa. Jos omaishoitajia ei olisi, vastaavan hoidon järjestäminen muilla palveluilla maksaisi arviolta 1,25 miljardia euroa. Erotus on yli 800 miljoonaa euroa. Siis näin yksinkertaisesti: yhteiskunta saa noin 1,25 miljardin euron hoivan noin 0,42 miljardilla. Ja tästäkö meidän kannattaa säästää?

Olen itse puoliso-omaishoitaja. Raskaassa omaishoidossa vastuu toisesta ihmisestä ei pääty työpäivän jälkeen. Se jatkuu illalla, yöllä, viikonloppuna ja jouluaattona. Jos minä tai joku muu omaishoitaja lyö hanskat tiskiin, hoidettava ihminen ei katoa.

Hyvinvointialueen on järjestettävä hoito. Tarvitaan työntekijät aamuksi, illaksi ja yöksi. Tarvitaan viikonloput, lomat ja sairauslomien sijaiset. Ympärivuorokautisessa hoidossa tarvitaan lisäksi tilat, ruoka, hallinto ja kaikki muu ympärillä oleva palvelurakenne.

Jos emme kunnolla tiedä, mitä omaishoito alueittain kokonaisuudessaan maksaa ja säästää, millä laskelmalla tiedämme, että juuri siitä kannattaa leikata?

Siksi hyvinvointialueiden säästöpuheessa pitäisi esittää yksi yksinkertainen laskelma: Paljonko säästämme omaishoitajasta – ja paljonko maksamme, jos hän lopettaa? Pohteen suunnitelmat ovat tästä hyvä varoitusesimerkki, mutta kysymys koskee koko Suomea.

Valtiontalouden tarkastusvirasto on lisäksi todennut, etteivät hyvinvointialueet pysty tuottamaan omaishoidosta riittävän vertailukelpoista kustannustietoa. Se tekee tilanteesta vielä kummallisemman. Jos emme kunnolla tiedä, mitä omaishoito alueittain kokonaisuudessaan maksaa ja säästää, millä laskelmalla tiedämme, että juuri siitä kannattaa leikata?

Hyvinvointialueiden talous on aidosti vaikeassa tilanteessa. Siksi säästöjä tarvitaan. Mutta säästäminen ja kustannusten siirtäminen eivät ole sama asia. Jos tuhannen euron säästö synnyttää myöhemmin useiden tuhansien eurojen menon, kyse ei ole säästöstä. Se on huonoa taloudenpitoa.

Myös hallituksen pitäisi olla tästä kiinnostunut. Hyvinvointialueiden rahoitus tulee viime kädessä julkisesta taloudesta. Jos alueiden säästöpäätökset lisäävät kalliimpien palvelujen tarvetta, lasku ei katoa. Se siirtyy valtion maksettavaksi ja pahimmillaan kasvattaa julkisen talouden rahoitustarvetta.

Omaishoitajan voi nähdä talousarviossa menona. Mutta kannattaa katsoa myös, mitä tapahtuu seuraavalla rivillä, jos hän poistuu. Omaishoitaja ei ehkä olekaan hyvinvointialueen kallis menoerä. Hän saattaa olla yksi sen suurimmista säästöistä. Ennen seuraavaa leikkauspäätöstä kannattaa siis laskea loppuun asti. Muuten omaishoitaja voi tehdä laskelman itse ja todeta: Hoitakaa te.

Kari Ylikylä

puoliso-omaishoitaja, Nurmijärvi