Kaleva julkaisi 4.7. viime vuonna jutun Oulun kaupungin mielenterveyspalveluiden työntekijöiden väsymisestä jatkuvan paineen alla. Aihe oli sama 6.2. julkaistussa jutussa ”Tulos tai ulos”, jossa aiempaa laajempi joukko kertoi vastaavista kokemuksistaan. Lisäksi helmikuun jutussa oli mukana ylemmän johdon kommentteja.
Jutun luettuani sydämessä läikähti: en olekaan ainoa, ja ehkä nyt tilanteeseen tulee muutos. Seurasi hyvinvointilautakunnan jäsenten huolestuneita kannanottoja sosiaalisessa mediassa, ja pian meille työntekijöille lähtikin vastattavaksi lautakunnan toimeenpanema kysely työryhmien tilanteesta.
24.2. hyvinvointilautakunnan kokouksessa ylempi johto oli kuultavana antamassa katsauksen mielenterveyspalvelujen tilanteesta. Mikä tämän jälkeen on muuttunut parempaan suuntaan? Ei yhtään mikään.
Tapa, jolla ylempi johto kommentoi tilannetta 6.2. julkaistussa jutussa, oli tyrmäävä. Työntekijöiden kokemusten ja ongelman laajuuden vähättelyä, pelkkää puolustelua höystettynä viestillä, että vuoropuhelua on aktiivisesti käyty ja tullaan lisäämään.