"Minun pitää var­mas­ti hioa är­häk­kyy­des­tä­ni särmä ja kaksi pois", ennakoi Jarmo J. Husso tulevaa teh­tä­vään­sä Oulun kau­pun­gin­val­tuus­ton pu­heen­joh­ta­ja­na

Oulun kaupunginvaltuuston nuijan heiluttaja vaihtuu kesäkuun kokouksessa eduskuntaan päässeestä Juha Hännisestä Hussoon.

Oulun kaupunginvaltuuston puheenjohtajana aloittaa kesäkuussa toisen kauden kokoomusvaltuutettu Jarmo J. Husso. Kansanedustajaksi valittu puheenjohtajana toiminut Juha Hänninen (kok.) luopuu tehtävästä valintansa takia.

Husso arvioi tärkeämmäksi asiaksi, että valtuuston puheenjohtajalla on kaikkiin valtuustoryhmiin hyvät välit.

– Luulen, että olen kuuden vuoden aikana onnistunut siinä. Ei ainakaan yhtään palanutta siltaa ole jäänyt taakseni. Saadakseen valtuustossa jonkun vaikean asian menemään eteenpäin puheenjohtajalta vaaditaan jonkinlaista auktoriteettia ja yhteistyökykyä.

Oulun kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi kesäkuussa vaihtuu kokoomuksen valtuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Jarmo J. Husso.
Oulun kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi kesäkuussa vaihtuu kokoomuksen valtuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Jarmo J.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä