Elisa Aaltola on herättänyt keskustelua näkemyksillään metsästyksestä ja ihmisen suhteesta luontoon. Hän on julkisesti ilmaissut, että metsästys tulisi lopettaa. Toisaalta Aaltola korostaa, että ihminen on itsekin vain eläin ja osa eläinkuntaa. Ihminenkin on siten vaistojensa, viettinsä ja tarpeidensa ohjaama olento.
Monissa artikkeleissa ja Aaltolan omissa kirjoituksissa toistuva teema on eläinten oikeus lajityypilliseen käyttäytymiseen. Hän vastustaa eläintuotantoa ja eläintarhoja tästä syystä.
Jos ihminen on vain eläin, mitä ovat sitten ihmisen lajityypilliset tarpeet? Ja miksi metsästys – ihmisen alkuperäinen selviytymistapa – voisi olla avain parempaan terveyteen ja hyvinvointiin? Väitän, että Aaltolan kriittinen suhtautuminen metsästykseen kieltää ihmiseltä juuri sen lajityyppisen käyttäytymisen, jota hän puolustaa muille lajeille.
Biologit ja antropologit ovat yksimielisiä: Homo sapiens on evoluutiossa kehittynyt metsästäjä-keräilijäksi. Vaikka nykyihminen elää teollistuneessa maailmassa, aivomme ja kehomme kantavat yhä kivikautista perintöä. Ihmisen fysiologia on optimoitu aktiiviselle, luonnossa vietetylle elämälle. Vaistomme, tarve liikkua, tutkia ympäristöä ja hankkia ravintoa, ovat peräisin kivikaudelta.
Jos tunnustamme, että ihminen on eläin, meidän on tunnustettava myös nämä lajityypilliset tarpeet:
Fyysistä aktiivisuutta luonnossa: Kävelyä, juoksua ja vuorovaikutusta ympäristön kanssa, mikä vastaa metsästys- ja keräilytoimintaa.
Sosiaalista vuorovaikutusta: Ryhmätoimintaa, kuten esivanhempamme metsästivät ryhmissä.
Ravinnon hankinta: Tämä tarkoittaa koko prosessia, joka tuottaa dopamiinia ja tyydyttää vaistoja.
Monet modernit elämäntavat ovat ristiriidassa näiden tarpeiden kanssa. WHO raportoi, että fyysinen passiivisuus tappaa vuosittain 3,2 miljoonaa ihmistä.
Mielestäni metsästysvaiston tukahduttaminen on osasyy nykyaikaiselle vieraantumiselle luonnosta ja voi johtaa tuhoisiin ilmenemismuotoihin yhteiskunnassa.
Jos Aaltola haluaa eläimille lajityyppistä elämää, miksi kieltää se ihmiseltä?
Tutkimukset tukevat väitettä, että metsästys voi olla lajityyppisen käyttäytymisen muoto, joka parantaa hyvinvointia. Metsästys on kokonaisvaltainen aktiviteetti, joka aktivoi kehon ja mielen vaistoja. Kun ihminen metsästää, hän toteuttaa lajityyppistä käyttäytymistään – aivan kuten susi laumassaan.
On myös huomioitava metsästyskoiran oikeus lajityypilliseen käyttäytymiseen. Ihminen ja koira ovat tuhansia vuosia metsästäneet yhdessä. On ilo seurata koiran työskentelyä ja havaita, kuinka koira nauttii siitä.
Ehkä ratkaisu modernin maailman polttaviin ongelmiin on yksinkertainen: palaa juurille. Harrasta metsästystä tai keräilyä – liiku luonnossa, kerää marjoja tai kalasta. Tutkimukset osoittavat, että tämä parantaa kuntoa, vähentää stressiä ja pidentää elämää. Metsästäkää ja keräilkää, niin tulette terveemmiksi ja onnellisemmiksi. Näin ihminen voi elää lajityyppisesti – ei muiden lajien yläpuolella vaan osana luontoa.
Arto Nivala
Oulunsalo