En­sim­mäi­nen lento vei tu­han­sien eteen

Waltteri Väyrysen esimerkki osoittaa, että kansainväliseksi rumpaliksi voi ryhtyä teini-ikäisenä kainuulaisessa pikkukylässä. Ja elämän ensimmäinen ulkomaanmatka voi viedä soittamaan tuhansien ihmisten yleisölle.

Waltteri Väyrynen, 30, muutti parikymppisenä Puolangalta Helsinkiin. Nyt hän on ympäri maailmaa suositun ruotsalaisen Opethin rumpali. Kuva on otettu vuodenvaihteessa Tukholmassa Opethin treenikämpän lähistöllä.
Waltteri Väyrynen, 30, muutti parikymppisenä Puolangalta Helsinkiin. Nyt hän on ympäri maailmaa suositun ruotsalaisen Opethin rumpali. Kuva on otettu vuodenvaihteessa Tukholmassa Opethin treenikämpän lähistöllä.
Kuva: Terhi Ylimäinen
Pohjoisen kyvyt

Videoita merkkitapauksesta löytyy edelleen Youtubesta.

Färsaarelaisyhtye Týr paiskoo viikinkimetalliaan jyhkein elkein ranskalaisella Hellfest-metallifestivaalilla.

Kuvissa vilahtaa myös rumpali, päällään musta rumpumerkki Pearlin t-paita. Hän on puolankalainen Waltteri Väyrynen, ulkomailla ensimmäisen kerran elämässään. Oli kesäkuu vuonna 2013 ja Väyrynen täyttäisi pian 19 vuotta.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä