Maria Ronkaisen mielipidekirjoituksesta ”Elämästä voi selviytyä ilman matematiikkaa” (Kaleva 10.2.) on keskusteltu vilkkaasti muun muassa Facebookin ryhmässä Rakastan matematiikkaa.
Olen pahoillani, jos kirjoitukseni koetaan loukkaavina. Olen tutustunut dyskalkuliaan. Siitä oli keskusteluilta myös Oulun Lyseolla viime vuosikymmenellä. Kun kymmeniätuhansia ylioppilaita jää vaille jatko-opiskelupaikkaa, vaikka matemaattisilla aloilla aloituspaikkoja jää täyttymättä, syitä on etsittävä muualtakin kuin dyskalkuliasta.
Haluan innostaa koululaisia matematiikan pariin. Matematiikka on ala, jolla työpaikat lisääntyvät, mutta osaajat uhkaavat loppua. Matematiikka sovelluksineen hämmästyttää joka päivä. Parasta, mitä eläkepäiviini osasin unelmoida, on että tapaan "naamakirjassa" viime vuosituhannen opiskelukavereitani, opiskelijoitani ja lapsuudenystäviäni.
Entiset opiskelijani ovat huolehtineet matikkatädin aivojumpasta perustamalla Facebookiin matematiikkaryhmiä. Rakkain niistä on nimensäkin mukaan noin 18,5 tuhannen jäsenen ryhmä Rakastan matematiikkaa. Tuhansia tehtäviä on ratkottu, kansakoulun laskuopit laskettu, vanhojen ylioppilastehtävien matematiikkamaratonia jatkettu ja hyvällä fiiliksellä matematiikan maailmassa viiletetty.
Ryhmän kymmenen aktiivisimman jäsenen joukosta puolet on entisiä opiskelijoitani. Ryhmän 76-vuotias matikkamummi aloitti peruskoulun matematiikalla. Nyt hän ratkoo jopa yliopisto-opiskelijoiden tehtäviä.
Kaikki eivät koe toimintaani paheksuttavana. Negatiivista palautetta tulee kyllä joka päivä ja se korostuu. Tuntematon mies kertoi, että sisarukseni häpeäisivät minua, jos tietäisivät, mitä kirjoitan – kirjoitin matematiikasta – ja että olen jo vanha. Vihjasi, että voisin hankkia mieheni kanssa saman harrastuksen. Kysyin, eikö hän tiedä, että meillä on sama harrastus –matematiikka.
Alli Huovinen
matikkatäti, Oulu