Kattojen lumet sekä niiden sekaan muodostuneet jäälaatat tippuvat nyt katoilta ja aiheuttavat vaaratilanteita.
Pelastuslaitoksella on ollut aamupäivällä Oulun keskustassa useampia vahingontorjuntatehtäviä, jotka liittyvät katolta tippuviin lumiin.
– Isonkadun ja Saaristonkadun risteyksessä meinasi mieshenkilö jäädä alle. Siinä voi äkkiä lähtä henki, kun jäätä tipahtaa niskaan, palomestari toteaa.
Mikäli pelastuslaitos huomaa että katolta on tippumassa lunta, se voi eristää kadun sulkunauhalla. Pelastuslaitos tavoittelee kuitenkin kiinteistönomistajaa hoitamaan uhkaavat lumet ja jäät katoilta.
Lämpötilat ovat toista päivää plussan puolella, ja palomestarin mukaan tänään on odotettavissa runsasta lumien tippumista. Kadulla kävelijöiden kannattaa siis olla nyt valppaana.
Palomestari kehottaa kiinteistöjen omistajia tarkistamaan oman kiinteistön tilanne ja hoitamaan lumet tarvittaessa katolta pois vaaratilanteiden ehkäisemiseksi.