Li­min­gan kou­lu­ko­dis­sa rä­pät­tiin ja tai­teil­tiin graf­fi­te­ja kiu­saa­mi­sen eh­käi­se­mi­sek­si – nuorten rap-työ­pa­jaa oh­jan­nut artisti Stepa: "Räppi antaa tun­teil­le re­hel­li­sen ja sen­su­roi­mat­to­man väylän"

Limingan koulutuskeskuksessa järjestettiin nuorille taidekasvatusta kolmen päivän ajan. Oppilaita ohjaamassa oli muun muassa kuvataiteilija Pete "Hende" Nieminen.
Limingan koulutuskeskuksessa järjestettiin nuorille taidekasvatusta kolmen päivän ajan. Oppilaita ohjaamassa oli muun muassa kuvataiteilija Pete "Hende" Nieminen.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen

Limingan koulutuskeskuksen vanhan koulurakennuksen käytävillä leijailee pistävä tuoreen spraymaalin tuoksu. Haju johdattelee pian purettavan rakennuksen jumppasaliin. Sali on muutamaa ohjaajaa lukuun ottamatta tyhjillään, mutta vain hetkeä aiemmin siellä ahersi ryhmä valtion koulukodin Limingan koulutuskeskuksen nuoria.

Nyt muuten tyhjiä salin seiniä koristaa heidän käsistään syntynyttä värikästä taidetta – ja sitä on tulossa tulevien parin päivän aikana vielä paljon lisää.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä