
Oululainen Jenna Auranaho, 27, on muuttamassa miehensä kanssa Tampereelle. Kesällä naimisiin mennyt pariskunta asuu tällä hetkellä väliaikaisesti pihamökissä Haukiputaalla.
– Suurimman osan huonekaluista myimme kesällä, kun irtisanoimme vuokra-asuntomme. Loput tavarat on valmiiksi pakattuna miehen vanhempien autotallissa, Auranaho kertoo.
Suurin syy pariskunnan muuttoon on vaihtelunhalu.
Auranaho valmistui vuosi sitten medianomiksi Oulun seudun ammattikorkeakoulusta ja työskentelee toimittajana. Lukuun ottamatta lyhyehköjä pätkiä viime vuosina hän on asunut aina Oulun seudulla, samoin hänen puolisonsa. Tässä kohtaa elämää heistä tuntui, että olisi kiva kokeilla asumista jossain muualla.
– Ollaan käyty usein Tampereella ja tykästytty kaupunkiin, Auranaho kertoo.
Eetu Salminen, 25, muutti Helsingistä Ouluun neljä vuotta sitten, koska pääsi opiskelemaan rakennusarkkitehdiksi Oulun ammattikorkeakouluun. Opintojen aikana hän on asunut Oulu–Helsinki-akselilla, kunnes valmistuttuaan viime keväänä muutti Helsinkiin, josta löytyi myös töitä arkkitehtitoimistosta.