Venäjän Ukrainassa aloittaman hyökkäyssodan aiheuttama kustannusten nousu on iskenyt kaikkien arkeen etenkin ruoan hinnan nousun kautta.
Samaan aikaan kun hinnat nousevat, menee ruokaa erittäin paljon hukkaan päivästä toiseen. Onneksi hävikkiä on torjuttu esimerkiksi kaupoissa päiväykseltään vanhoiksi menevien tuotteiden alennuksilla, hävikkiruokien lahjoittamisella hyväntekeväisyyteen, kiertotalouden keinoin ja hävikkiruoan myyntiin tarkoitetuilla sovelluksilla.
Kuitenkin päivittäin kaupassa näkee kuitenkin paljon erityisesti lihatuotteita, jotka eivät päädy lopulta kenenkään ostoskoriin. Tarvitsemmeko oikeasti niin paljon lihaa vai pärjäisimmekö vähemmällä?
Ruoka on entistä enemmän identiteettipolitiikan väline: ei tarvitse muistella kuin lähimenneisyyttä ja sitä, millaisia reaktioita Puolustusvoimien ja koulujen kasvisruokapäivät ovat herättäneet.