Sotien kuviteltiin olevan jo taakse jäänyttä aikaa sivistyksen vallatessa yhä laajemman osan maapallon väestöstä.
Ihmiskunnasta suurin osa ei liene ajatuskyvyiltään juuri sen viisaampia kuin esivanhempansa olivat. Opiskelijat pänttäävät kaikkialla maailmassa eri aikakausilla eläneiden filosofien ja kirjanoppineiden ajatuksia päähänsä verraten niitä oman aikakautemme viisauksia viljelevien asiantuntijoiden oppeihin.
Sivistäminen ei aina tuota toivottua tulosta, sillä omahyväisyys ja kateus ei ihmismieltä edelleenkään karta, joten raha ja valta toimivat edelleen epäsovun pontimena kaikissa yhteiskunnissa.
Maailman tapahtumien ohella seuraamme kotimaamme päättäjien kykyä selviytyä ulkoisten ja sisäisten ongelmien vaikutuksista yhteiskuntamme menestymiseen hyvinvointivaltiona. Yhteisymmärrystä tavoitteista ja toimista niiden toteuttamiseksi ei edelleenkään löydy. Se näkyy kansalaisillemme muun muassa eduskunnan kyselytuntien annissa.
Vain kourallinen kansanedustajista näyttäisi suhtautuvan asiallisesti ja arvokkaasti saamaansa luottamukseen ja olevan kykeneviä keskustelemaan asioista ilman puolueideologista kiihkoa.
Pari vuosikymmentä kestänyt hutunkeitto sote-uudistuksen tarpeellisuudesta ja viimein sen toteutuminen ei ole lopettanut asiasta käytävää nokkapokkaa. Nyt tulokset alkavat näkyä konkreettisesti.
Sen enempää hoitoon tai hoivaan pääsy ei ole nopeutunut, joten yhä useampi kansalainen on entistä sairaampi. Nuorisomme keskuudessa mielenterveyshäiriöt, itsetuhoisuus sekä syrjäytyminen kasvavat samaa tahtia kuin hoitotyöhön koulutetut joutuvat säästösyiden vuoksi etsimään töitä muilta aloilta.
Maamme suurimpia työllistäviä aloja ajetaan tietoisesti alas, sillä tarkoitus lienee hivuttaa väkilukumme vähitellen pienemmäksi. Tämä näkyy jo siinä, että suurille ikäluokille ei rakenneta uusia hoivakoteja, vaan vetkutellaan eri konstein vielä parikymmentä vuotta, jolloin heitä ei enää ole.
Hallituksen suunnitelma lapsilisien uudistamisesta antaa tulevaisuuden osalta saman viestin. Suurperheitä ei enää kaivata. Uusia kouluja ja päiväkoteja ei rakenneta entiseen tahtiin,vaan niitä yhdistellään ja muita palveluita keskitetään suurempiin yksiköihin kansallisen syntyvyyden hillitsemiseksi.
Se on vastoin niitä odotuksia, joilla asuinrakentamisen ja sisämarkkinoiden kuvitellaan kasvavan ja tukevan kansantalouttamme sekä vahvistavan kansallisen identiteettimme säilymistä elinvoimaisena myös tulevaisuudessa.
Siirtymää vähäväkisempään yhteiskuntaan on rakennettu jo vuosien ajan suosimalla työperäistä maahanmuuttoa ideologisin perustein. Olettama lienee, että työnperässä tulijat olisivat korkeasti koulutettuja ja mieluummin lapsettomia henkilöitä, jotka ovat kykeneviä muuttamaan työn perässä laajemminkin.
Minkälainen tulevaisuus meitä odottaa, sitä voimme vain arvailla.
Jari Pirinen
Oulu, Toppila