Haluan tuoda esille vanhemman näkökulman keskusteluun nuorten koulupoissaoloista. 15-vuotias nuori alkoi oireilla psyykkisesti vuosi sitten, eikä ole pystynyt käymään koulussa useaan kuukauteen. Nuori on aina ollut koulumyönteinen, motivoitunut ja koulumenestys on ollut kiitettävää. Perheemme on tavallinen lapsiperhe, vanhemmat ovat työelämässä, lapsilla on rakkautta ja rajat.
Nuoren voinnin romahdettua yhteistyö koulun kanssa on ollut hyvää ja kouluun paluu on tehty nuorelle mahdollisimman helpoksi. Kun poissaolopäiviä on kertynyt kuitenkin koko ajan lisää, kasvaa myös paine palata kouluun. Nuori haluaisi käydä koulussa kuten ennenkin, mutta ei vointinsa vuoksi kykene.