Kuljeta, kustanna ja kannusta. Siinä on usein toistettu kolmen koon ohjesääntö kaikille vanhemmille, joiden lapsi harrastaa enemmän tai vähemmän tavoitteellisesti.
Moni vanhempi olisi riemuissaan, jos kolme koota riittäisi. Niin ei ole, sillä monessa urheiluseurassa, ellei jopa suurimmassa osassa, vanhemmat hoitavat myös valmennuksen.
Vanhempi valmentajana ei ole aivan ongelmaton yhtälö. Osalla on taustallaan lajitausta, mutta ei suinkaan kaikilla. Kun valmentajista on huutava pula, jo pelkkä into voi riittää pestin saamiseen. Kaikista ei kuitenkaan ole toimimaan lasten ja nuorten kanssa. Joidenkin ei pitäisi olla lähelläkään alaikäisiä.
Vapaaehtoistoimintaa järjestävillä yhteisöillä on laissa määritetty oikeus tarkastaa vapaaehtoisten rikostausta näiden suostumuksella, mutta tarkastuksia ei tehdä kovin tiheällä kammalla. Suomessa on arvioiden mukaan 80 000 juniorivalmentajaa. Oikeusrekisterikeskuksen tilastojen mukaan ote pyydetään vuosittain noin 7 000 vapaaehtoisesta. Pyyntöjen määrä on ollut viime vuosina laskussa.
Urheiluseuroissa luotetaan siihen, että vanhemmat hoitavat. Suurin osa hoitaa ja vieläpä mielellään, mutta kaikilla ei ole rahkeita olla mukana niin paljon kuin odotetaan. Se puolestaan asettaa lapset eriarvoiseen asemaan.
Aika on nykypäivänä arvokasta valuuttaa. Vanhempia ei voi moittia siitä, että he haluavat käyttää vapaa-aikansa muuten kuin sitoutumalla lapsensa harrastukseen monena iltana viikossa.
Osa valmentajavanhemmista saa nimellistä korvausta, osa hyvitystä lastensa maksuista. Moni ei saa kumpaakaan, vaan maksaa lapsen kausimaksut siinä missä kaikki muutkin. Tätä voi pitää vähintäänkin epäreiluna järjestelynä. Pahimmillaan vanhemmalle aiheutuu lisäkustannuksia siitä, että hän valmentaa lapsensa joukkuetta.
Valmentajana toimiminen on kaikkea muuta kuin helppoa. Ratkaisuille löytyy aina kritisoijia ja epäily oman lapsen suosimisesta herää helposti. Lasten ja nuorten välisten ristiriitatilanteiden setvimisen lisäksi valmentaja saa ottaa vastaan kritiikkiä muilta vanhemmilta – joko kasvotusten tai selän takana.
Lasten harrastusten ei pidä olla aikuisten täyttymättömien unelmien pelikenttä tai egojen jatke. Sen ei pitäisi myöskään olla keino rahoittaa seuran muuta toimintaa, esimerkiksi aikuisten edustusjoukkuetta tai vanhempien ikäluokkien kilparyhmiä. Jos kaupunki ei peri salivuokria ja vanhemmat hoitavat valmentamisen, mihin yhden lapsen satojen tai jopa tuhansien eurojen kausimaksut käytetään?
Lapsen harrastuksen rahoittavilla vanhemmilla on oikeus ja myös velvollisuus vaatia vastinetta rahoilleen. Sopiva vastine on esimerkiksi koulutettu valmentaja, joka tietää mitä tekee ja jonka taustat seura on tarkistanut.