Sinä päivänä Karoliina Paatoksen piti ottaa lehtikuvia, mutta hän päätyikin ajamaan karjaa.
Oli loppukesä vuonna 2011. Paatos oli Yhdysvaltojen Nevadassa tekemässä juttua karjatilallisten elämästä.
Tila sijaitsi kuivassa laaksossa, jota ympäröivät vuorijonot. Maastotyyppiä kutsutaan nimellä high desert – se on pölisevää, kumpuilevaa autiomaata, jota täplittävät voimakkaasti tuoksuvat salviapensaat.
Paatos lähti perheen mukaan laaksoon levittäytyvälle laitumelle. Tilanne oli kuvaajalle kiinnostava: perhe aikoi korvamerkitä edelliskevään vasikoita.
Pian kävi kuitenkin ilmi, että laitumella sijainnut lähde oli kuivunut. Lehmät eivät pärjää autiomaassa pitkään ilman juomavettä.