Oulun yliopisto hakee suunnitteluvarausta nykyisten Raksilan markettien ja pysäköintialueen tilalle. Mukana ovat myös Arina ja Kesko.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen
Oulun yliopiston toimintojen mahdollinen siirto Linnanmaalta kaupungin keskustaan Raksilaan hypähtää eteenpäin, mikäli yhdyskuntalautakunta hyväksyy alueen suunnitteluvarauksen lokakuussa.
Vielä on aikaista sanoa, millaisen päätökseen lautakunta tekee, mutta todennäköisesti varaus hyväksytään.