Kolumni

Kun nuori ryöstää toisen nuoren vä­ki­val­loin, on ai­kuis­ten aika katsoa peiliin

Nuorten oireilu heijastaa usein aikuisten ongelmia. Jos ensimmäinen puuttuminen pahoinvointiin on rikostuomio, on epäonnistuttu, kirjoittaa päätoimittaja Sanna Keskinen.

Viikko sitten perjantaina oululaisen Merikosken koulun alueella tapahtui ryöstö koulupäivän aikana. Teosta epäillään alle 15-vuotiasta nuorta, joka ei siis ikänsä vuoksi ole rikosoikeudellisessa vastuussa teoistaan.

Myös ryöstön kohde oli alle 15-vuotias. Hän sai omaisuutensa myöhemmin takaisin poliisin avulla, mutta se ei tietenkään korjaa tapahtunutta. Ryöstön kohteeksi joutuminen jättää jälkensä keneen tahansa, eikä murrosikäinen nuori ole varmastikaan poikkeus.

Huolestuttavinta tapahtuneessa on se, ettei kyse ole poikkeuksellisesta tilanteesta. Poliisin mukaan Oulussa on tänä vuonna tapahtunut jo 35 sellaista ryöstöä, törkeää ryöstöä tai niiden yritystä, joissa vähintään yksi epäillyistä on alaikäinen.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut