Kun mu­siik­ki­pii­rien ra­kas­ta­ma tyr­nä­vä­läis­yh­tye il­moit­ti pa­luu­kei­kois­ta, liput menivät kuin kuu­mil­le kiville

Jolly Jumpers perustettiin alkujaan Tyrnävällä triona. Nyt keikoilla soittaa viisimiehinen kokoonpano.

Arimatti Jutila, Petri Hannus, Marko Leuanniemi (edessä), Keijo Pirkola ja Jukka Nousiainen treenasivat Jolly Jumpersin keikkakuntoon viime viikonloppuna Äänisauna-studiolla Toivoniemessä.
Arimatti Jutila, Petri Hannus, Marko Leuanniemi (edessä), Keijo Pirkola ja Jukka Nousiainen treenasivat Jolly Jumpersin keikkakuntoon viime viikonloppuna Äänisauna-studiolla Toivoniemessä.
Kuva: Anssi Juntto

Tyrnäväläislähtöisen rockyhtyeen Jolly Jumpersin viime viikolla julkaistua Rural Slang -uutuutta on markkinoitu paluulevynä. Paluu sinänsä ei ole uusi asia, ja paluitakin on oikeastaan ollut useampia.

Musiikkipiireissä erittäin arvostettu Jolly Jumpers on yksi Pohjois-Pohjanmaan merkittävimmistä rockyhtyeistä. Aikanaan Keski-Eurooppaa myöten keikkaillut bändi soitti jäähyväiskeikkansa Oulussa joulukuussa 2009.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä