
Maailmalta puhaltaa uhkaavia tuulia. Suomen ja Viron välinen kaasuputki vaurioitui lokakuun alussa, ja sen korjaus kestää ainakin viisi kuukautta. Myös Ruotsin ja Viron välinen tietoliikennekaapeli on vahingoittunut samoihin aikoihin kuin kaasuputki. Nämä tapaukset ovat herättäneet paljon kysymyksiä ja onkin tärkeää, että tapaukset selvitetään perinpohjaisesti. Emmekä saa olla sinisilmäisiä.
Balticconnector-kaasuputken vaurioituminen ei onneksi horjuta Suomen energiahuoltovarmuutta. Siitä saamme kiittää viime hallitusta ja erityisesti entistä elinkeinoministeri Mika Lintilää (kesk.) Viime kaudella tehtiin päätös hankkia LNG-terminaalilaiva Inkooseen turvaamaan energiavarmuuttamme.
Samanaikaisesti maailmallakin kuohuu entistä enemmän. Ukrainan ohella Israel joutui äärijärjestö Hamasin raukkamaisen hyökkäyksen kohteeksi lokakuun alkupuolella. Israelin on oikeus puolustautua hyökkäyksen alla, mutta kuten usein sodissa siviilit ovat suurimpia kärsijöitä. Tuhansia naisia, lapsia ja vanhuksia on menettänyt jo henkensä molemmin puolin tässä karmeassa murhenäytelmässä. Kaikki nämä tapahtumat pelaavat Putinin ja Venäjän pussiin, kun maailman huomio kiinnittyy muualle.
Ukrainan, Israelin ja Suomenlahden tapahtumat on kaikki syytä ottaa vakavasti. Suomen ei pidä herpaantua hetkiksikään ja olen luottavaisin mielin, että puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) jatkaa entisen puolustusministerin Antti Kaikkonen (kesk.) linjalla. Puolustukseen panostetaan ja olemme iskukykyisiä tarpeen vaatiessa. Katseiden pitää kiinnittyä myös Itä- ja Pohjois-Suomen tilanteeseen. Vahvassa Suomessa ei voi olla heikentyviä alueita. Varsinkin Itä-Suomen elinvoimaisuus on myös turvallisuuskysymys, sillä asuttu raja on turvallinen raja.
Itä- ja Pohjois-Suomea koskevat erillisohjelmat jäivät valitettavasti ilman konkreettista rahoitusta. Länsi-Suomen ohjelmaan annettiin kuitenkin 130 miljoonaa euroa, vaikka alue pärjääkin hyvin. Venäjän ja EU:n taloussuhteiden katkeaminen iski toden teolla itäisen ja pohjoisen Suomen kehitykseen. Uusien vientimarkkinoiden kehittäminen, raaka-ainevirtojen korvaaminen ja kuljetusten uudelleenjärjestelyt ovat olleet alueille suuria ponnistuksia.
On mittava turvallisuuspoliittinen riski, jos vain etelän kasvukolmioon panostetaan, ja unohdetaan itäinen ja pohjoinen Suomi. Esimerkiksi asiantuntijoiden hukkainvestoinniksi arvioitu Turun tunnin junahanke rahoitetaan, jopa myymällä tuottavaa valtion omaisuutta, ja saman aikaisesti itäiseen Suomeen tulee vain murusia. Hallituksen pitäisi muistaa kehittää koko maata. Liikenne- ja tietoliikenneinfraan, sähkönsiirtoverkkoihin, elinkeinoelämään ja korkeakoulutukseen pitää panostaa. Suomen pitää olla varautunut uhkaavien tuulten varalta koko maan laajuisesti.
Kirjoittaja on keskustan kansanedustaja Kuhmosta.