Pohteen järjestämissuunnitelmassa ilmenee "valuvika", joka heijastuu päätöksentekoon. Se, kenellä on valta päättää palveluista, hämärtyy. Olemme hallintosäännöllä antaneet viranhaltijoille toimivaltaa palvelujen ostamisesta, kiinteistöjen korjauksista ja tilojen vuokraamisista ilman, että valtuusto, joka ylintä valtaa käyttää, olisi ensin määritellyt palveluverkkoratkaisut, ja joilla vaikutusten arvioinnit olisivat olleet käytettävissä. Nyt tuodaan jäljestäpäin päätettäväksi järjestämissuunnitelmassa asioita, jotka on jo päätetty.
Joistakin ovat tosiasiallisesti päättäneet viranhaltijat ja hallitus yksittäisten kuntien kanssa. Esimerkiksi 5.12.2023 § 560: Aluehallitus hyväksyi aiesopimuksen Pyhäjoen Ikäihmisten palveluasunnot -hankkeesta. Perusteluina oli naapurikuntien ikääntyneiden määrä. "Uudisrakennusten asuntojen kokonaismäärä ja rakenne vastaa alueen tarvetta." Tätä alueen tarvetta ei oltu tarkasteltu aluevaltuustossa.
Pyhäjoella on yli 75-vuotiaita 495 ja Kalajoella 1 776. Tämä tarkoittaisi, että Kalajoella yhteisöllinen asuminen loppuu ja yhteisöllinen asuminen osoitettaisiin neljä kertaa pienemmälle paikkakunnalle. Harmillista on, että Kalajoki on ollut valmis rakentamaan tiloja, mutta lupaa ei olla saatu.
Tarpeettoman isot kiinteistömassat eivät saa ohjata palvelurakenteen ratkaisuja. Mielestäni päätösten tulisi perustua kunkin alueen palvelutarpeeseen, väestörakenteeseen, kiinteistöjen kuntoon, palvelujen käyttöön ja saavutettavuuteen. En hyväksy, että toimenpiteissä esitetään omaa palvelutuotantoa vahvistettavan 2030 vuoteen asti Pyhäjoella, Nivalassa ja Oulun alueella. Kalajoen palvelukoti Iltaruskon toiminta päättyisi.
Luottamukseni virkavastuulla tapahtuvaan valmisteluun on horjunut. Näin "härski" toimintatapa ei vastaa omaa moraaliani ja arvopohjaani.
Palveluja tulee vahvistaa siellä missä on tarve, huomioiden väestörakenne ja kiinteistöjen korjaustarpeet oikeassa järjestyksessä. Iltaruskon toimintaa ei tule lopettaa ennen kuin uudet korvaavat tilat ovat Kalajoella rakentuneet. Tämä on myös elinvoimakysymys.
Viranhaltijan päätöksillä on voitu oleellisesti supistaa palveluja ja niiden saavutettavuutta. Tähän tarvitaan muutos. Paikkalukuja on viranhaltijan päätöksellä vähennetty, jolloin palveluverkon aiempi päätös ei vastaa valtuuston määrittelemää tarvetta ja määriteltyjä palveluverkon palveluja. Syy-seuraussuhteet johtavat kustannusten nousuun, asukkaiden kulkemiseen palvelujen perässä ja jopa muuttoon pois omalta kotiseudultaan saadakseen tarvitsemansa palvelut.
Remontti ja väliaikaistiloista johtuvat ratkaisut tulee etsiä siten, että palveluverkon päätökset eivät muutu ja johda siihen, että palveluja supistetaan. Muutokset tulee tuoda aluevaltuustolle päätettäväksi ja kuntia tulee kohdella yhdenvartaisesti. Pohteen alueen asukkaat ovat luottamuksensa vaaleissa antaneet meille aluevaltuutetuille ja meidän näistä tulee saada päättää.
Eija Pahkala
aluevaltuutettu, Kalajoen kaupunginhallituksen puheenjohtaja (kesk.)