Koulu on aina ollut enemmän kuin oppimisen paikka – se on yhteiskunnan peili, joka heijastaa aikansa arvoja, ihanteita ja rakenteita. Viime vuosikymmeninä peilistä on alkanut näkyä vain talouden kasvot.
Helsingin Sanomien Uupuvat opettajat artikkelissa (9.9.) Kukka Cedercreutz toteaa: kouluissa on niin monia rakenteellisia ongelmia, että ne uhkaavat koko Suomen tulevaisuutta. Hänen mukaansa koulutusuudistuksia ei suunnitella loppuun asti, niitä ei seurata systemaattisesti eikä virheellisistä ratkaisuista osata perääntyä.
1990-luvun laman jälkeen suomalainen yhteiskunta kääntyi yhä voimakkaammin taloudellisten perusteiden ohjaamaksi. Hyvinvointivaltion tilalle haluttiin kilpailukyky-yhteiskunta. Keskiöön nostettiin tehokkuus, tulosvastuu, kilpailu ja yksilön vastuu omasta menestymisestään.
Sama muutos tapahtui koulutuspolitiikassa. Kasvatustieteellinen keskustelu, tutkimus ja kehittäminen jäivät taka-alalle. Huomio siirtyi rakenteisiin, tuloksiin ja resurssien hallintaan. Koulutuksen kasvatuksellinen ja sivistyksellinen tehtävä alkoi hämärtyä.
Muutos näkyi myös kielessä. Perinteinen sanasto, kasvatus, opetus, yhteisöllisyys ja oppiminen on väistynyt talouspuheen tieltä. Tilalle on tullut talous- ja hallintokieli, jossa korostuvat osaaminen, resurssit, investoinnit, tuottavuus, vaikuttavuus ja kilpailukyky.
Tehokkuuteen ja tulosohjaukseen perustuvan kehittämisen huipennus oli 2018 toteutettu ammatillisen koulutuksen reformi, jonka tavoitteeksi asetettiin nuorten ja aikuisten koulutuksen ja näyttöjärjestelmän yhdistäminen, opintojen nopeuttaminen sekä siirtyminen oppiainelähtöisestä opetuksesta työpaikalla tapahtuvaan osaamisen hankkimiseen.
Tehostamispaineet ovat ajaneet monet ammatilliset oppilaitokset muutosneuvotteluihin, joiden seurauksena toimintaa on supistettu, henkilöstöä irtisanottu ja lähiopetusta vähennetty. Keskeisiksi haasteiksi ovat nousseet johtaminen ja sisäinen viestintä. Tulostavoitteiden paineessa organisaatioihin on syntynyt uusia hallinnon hierarkiatasoja sekä keskenään kilpailevia yksiköitä, joilla on omat johtamis- ja toimintamallinsa. Tämä on lisännyt päällekkäistä työtä ja vähentänyt synergiaetuja.
Jatkuvan uudistamisen lopputulokset ovat hälyttäviä, joten olisiko jo aika perääntyä ja ryhtyä korjaamaan tehtyjä virheitä? Ensimmäiseksi voisi korjata ammatillisen koulutuksen lakia erottamalla nuorten ja aikuisten opetus, tutkintojen suoritusmuodot sekä rahoitus toisistaan. Tämä yksinkertaistaisi nykyistä monimutkaista järjestelmää, joka kuormittaa hallintoa ja vaatii raskaita tietojärjestelmiä tulosmittariston ylläpitämiseen.
Koulun perustehtävä on kasvattaa, opettaa ja sivistää. Jos koulu menettää tämän ydintehtävänsä, menetämme myös sen arvopohjan, jolle suomalainen koulutus on rakennettu. Tasa-arvo, opetus, sivistys ja yhteisöllisyys eivät saa jäädä talouspuheen varjoon.
Jukka Söderdahl
Pori