Kou­lun­sa päät­tä­vien nuorten juh­lin­taa valvoo mo­ni­kym­men­päi­nen nuo­ri­so­työn­te­ki­jöi­den joukko – "Rat­kom­me ti­lan­tei­ta pu­hu­mal­la"

Päättäjäisviikonloppua juhlitaan perinteisesti Torinrannan ja Kiikelin ympäristössä. Kuva vuodelta 2018.
Päättäjäisviikonloppua juhlitaan perinteisesti Torinrannan ja Kiikelin ympäristössä. Kuva vuodelta 2018.
Kuva: Jussi Korhonen

– Ensi viikonloppu on kesän ainoa viikonloppu, jolle toivon huonoa säätä, naurahtaa nuoriso-ohjaaja Perttu Kemppainen Walkers Oulusta.

Vaikka Kemppaisen letkautus on heitetty pilke silmäkulmassa, siinä asuu myös totuuden siemen. Mitä aurinkoisempaa ja lämpimämpää, sitä enemmän koulujen päättäjäisviikonloppuna on liikkeellä juhlijoita, ja sitä enemmän kaduilla tavataan myös häiriökäyttäytymistä.

– Valtaosa nuorista on päättäriviikonloppuna liikkeellä hyvällä fiiliksellä, mutta aina joukkoon mahtuu myös töppäilijöitä.

Walkers Oulun nuorisotyöntekijät jalkautuvat keskustaan päättäjäisviikonlopun perjantaina.

– Olemme liikkeellä iltakymmeneen, Kemppainen sanoo.

Liikkeellä on molempina iltoina lukuisia nuorisotyöntekijöitä myös muun muassa kaupungin nuorisotaloilta ja Turvallinen Oulu -hankkeesta.

– Esimerkiksi meiltä Turvallinen Oulu -hankkeesta on jalkautumassa viikonloppuna nuorison keskuuteen kymmenen hengen porukka, projektijohtaja Kati Kettukivi sanoo.

Kettukivi ja Kemppainen kertovat Oulun jalkautuvilla nuorisotyöntekijöillä olevan jatkuvaa yhteistyötä tekevä tiimi, jossa on mukana yli 40 henkeä.

– Meillä oli juuri yhteinen palaveri tulevaan viikonloppuun liittyen, Kettukivi sanoo.

Myös poliisi on viikonloppuna liikkeellä isolla ja näkyvällä resurssilla.

Oulun keskustassa partioi viikonloppuna poliisin lisäksi monikymmenpäinen nuorisotyöntekijöiden joukko. Kuvassa etualalla Perttu Kemppainen ja Mira Pätsi Walkersista, heidän takanaan Ida Rauhala Oulun nuorisopalveluista ja Janne Myllylä Kaasi-tiimistä.
Oulun keskustassa partioi viikonloppuna poliisin lisäksi monikymmenpäinen nuorisotyöntekijöiden joukko. Kuvassa etualalla Perttu Kemppainen ja Mira Pätsi Walkersista, heidän takanaan Ida Rauhala Oulun nuorisopalveluista ja Janne Myllylä Kaasi-tiimistä.
Kuva: Perttu Kemppainen

Kulunut kasvo

Perttu Kemppainen kertoo nuorisotyöntekijöiden toimivan kentällä ennaltaehkäisevästi.

– Kohtaamme nuoria hyvässä hengessä, ratkomme tilanteita puhumalla ja ohjaamme tarvittaessa erilaisten palvelujen pariin. Me emme esimerkiksi kysele henkilöllisyystodistuksia, kaatele alkoholeja tai puutu tilanteisiin fyysisesti. Jos tällaiseen on tarvetta, kutsumme viranomaiset paikalle, Kemppainen tekee eroa oman ja poliisin työn välille.

Kemppainen on tallannut Oulun keskustan katuja nuorisotyöntekijän roolissa 11 vuotta.

– Aina tietysti tulee uusiakin nuoria vastaan, mutta valtaosalle olen ”kulunut kasvo”, ja se on tässä työssä pelkästään etu.

Kohtaamiset nuorten kanssa ovat pääasiassa kaverillisia ja tuttuun aikuiseen luotetaan.

– Harvoin reaktio on negatiivinen, kun kysyy kuulu­misia.

Kemppainen muistuttaa, että nuorisotyöntekijöillä on työssään vaitiolovelvollisuus.

– Meille voi tulla juttelemaan luottamuksella mistä asiasta tahansa. Olemme aina nuorten puolella.

Joukkotappeluista mallia

Perttu Kemppainen sanoo nuorten juhlimiskulttuurin muuttuneen merkittävästi hänen uransa aikana. Kymmenen vuoden takaiseen verrattuna kotiin lähdetään aikaisemmin ja myös kaverista pidetään parempaa huolta.

Kemppainen iloitsee myös kännijuomisen ja tappeluiden vähentyneen.

– Tappeluiden osalta tämä kevät on tehnyt valitettavasti pienen poikkeuksen. Helsingissä on ollut näitä somessa ennalta sovittuja joukkotappeluita, joista Oulussakin on otettu mallia.

Kemppainen kiirehtii lisäämään, että kevään levottomuuksista huolimatta väkivaltaan törmää Oulun kaupungin kaduilla edelleen hyvin harvoin.

– Esimerkiksi minua ei ole lyöty ikinä missään tilan­teessa.

Torilla tavataan

Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, tulevana viikonloppuna koulujen päättymistä juhlivat nuoret kokoontuvat pääasiassa Torinrannan ja Kiikelin alueelle. Myös Valkean Kesäkatu ja uudistettu Kuusisaaren tapahtumapuisto vetävät nuoria puoleensa.

Oulu on palannut koronaepidemiassa perustasolle ja kokoontumisrajoituksia on höllennetty. Kemppainen ei kuitenkaan usko tämän vaikuttavan merkittävästi päättäjäisviikonlopun juhlinnan volyymiin.

– Nuoret liikkuvat omissa porukoissaan, joissa on liikuttu tähänkin saakka.

Millaisia vinkkejä nuorisotyöntekijät haluaisivat antaa kesälaitumille laukkaaville nuorille ja heidän vanhemmilleen?

– Nuorille sanoisin sen perinteisen, eli hauskaa voi pitää fiksusti selvinpäinkin. Vanhemmille terveiseni ovat sellaiset, että puhukaa avoimesti jälkikasvunne kanssa. Kysykää kuulumisia ja tehkää yhteiset pelisäännöt kotiintuloaikojen kanssa, Perttu Kemppainen vastaa.

– Vanhempien toivoisin olevan puhelimitse tavoitettavissa, jos kentältä joudutaan syystä tai toisesta ottamaan yhteyttä, Kati Kettukivi lisää.

Turvallinen Oulu -hanke järjesti viime viikolla kevään juhlia silmälläpitäen etävanhempainillan, jossa käsiteltiin nuorten päihteidenkäyttöä ja väkivaltaa.

– Jos tämä tilaisuus meni ohi, tallenne on katsottavissa 11. kesäkuuta saakka Turvallinen Oulu -hankkeen nettisivuilta, Kettukivi vinkkaa.