Koronan ko­ti­tes­tien kysyntä räjähti – joka toinen ap­teek­ki myy "ei oota", kaup­pa­ket­jut ja maa­han­tuo­ja va­kuut­ta­vat ti­lan­teen pysyvän hal­lin­nas­sa

Influenssa-aalto ja omikronvariantti ovat saaneet yhä useamman kiinnostumaan kotona tehtävän koronatestin ostamisesta. Paikoin testejä on hankala löytää kaupoista. Apteekeista kerrotaan menekin olleen viime päivinä todella kova.

Koronaviruksen kotitestien kysyntä on räjähtänyt Suomessa joulukuun aikana. Testaaminen on välillä ollut helpompaa poliitikkojen puheissa kuin käytännössä, koska hyllyt myymälöissä ovat olleet tyhjiä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL totesi joulukuun alkupuolella, että kotona tehtävien testien luotettavuus on oletettua parempi. Aiemmin tänä vuonna THL oli jo tyrmännyt kotitestien luotettavuuden.

Kysynnän kasvun myötä testien saatavuus on vaihdellut ja ollut paikoin huonoa. Testejä on saattanut joutua hakemaan toiselta paikkakunnalta asti.

Apteekkariliiton viestintäjohtaja Erkki Kostiainen kertoo, että testien menekki on ollut todella kova varsinkin viime päivinä ja testejä on ostettu suuriakin määriä.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä