Noin 300 neliön kokoinen konehalli tuhoutui tulipalossa Nivalan Maliskylällä maanantaina iltapäivällä, kerrotaan Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitokselta.
Yksi henkilö sai palon yhteydessä lieviä vammoja, kun hän pelasti palavasta rakennuksesta traktorin ja yhden henkilöauton.
Hallin mukana tuhoutui kaksi henkilöautoa sekä muuta irtaimistoa.
Samassa pihapiirissä oli myös asuinrakennus ja toiminnassa oleva navetta.
– Tuli oli ehtinyt levitä jo asuinrakennuksen päätykolmion ulkoverhoukseen, mutta ensimmäinen yksikkö sai sen sammutettua, kertoo päivystävä palomestari Joona Meriläinen.
Palon leviäminen navettaan saatiin estettyä.
Puurakenteinen konehalli paloi jo voimalla, kun pelastuslaitos pääsi paikalle. Meriläinen sanoo, että tuli vaurioitti rakennusta kauttaaltaan. Tuli levisi myös maastoon muutaman sadan neliön alueelle.
Palon syttymissyystä ei ole vielä tietoa. Epäily on, että se liittyisi hakekattilaan.
Hälytys palosta tuli noin kello 15. Reilut kolme tuntia myöhemmin pelastuslaitos oli lopettelemassa sammutustöitä.