Liikenne: Jos Oulun Poik­ki­maan­tie pää­te­tään uu­dis­taa, töihin pääs­tään no­peas­ti

Taiteiden yö: Kahden in­to­hi­moi­sen tai­de­har­ras­ta­jan unelma täyttyy Tai­tei­den yönä, kun Gal­le­ria 33 avaa ovensa

Kolme autoa hi­naus­kun­toon Poh­jan­tien pe­rään­ajos­sa – yksi ihminen jat­ko­hoi­toon

Oulun Pohjantiellä sattui keskiviikkona iltapäivällä kolmen henkilöauton peräänajo-onnettomuus. Onnettomuuspaikka oli Kontinkankaan ja Laanilan liittymän välillä.

Pelastuslaitokselta kerrotaan, että ajoneuvoissa oli kaikkiaan seitsemän henkilöä. Heistä kolme oli lapsia.

Yksi henkilö toimitettiin jatkohoitoon, mutta hänellä ei ole hengenvaarallisia vammoja. Muut henkilöt selvisivät pienillä kolhuilla.

Kaikki ajoneuvot vaurioituivat hinauskuntoon.

Onnettomuus tapahtui iltapäivällä hieman ennen puolta kolmea. Onnettomuuden vuoksi yksi ajokaista suljettiin, ja se on aiheuttanut tapahtumapaikan läheisyydessä ruuhkaa pohjoisen suuntaan.

Liikenne sujui normaalisti jälleen kello 16.15.