Kolmevuotiaani rakastaa kierrätystä. Eritoten hän on kiinnostunut jätteiden lajittelusta: minkä värinen astia on tarkoitettu muoviroskalle ja minne kuuluvat vanhat paistinpannut. Jo pikku taaperona hän teki pahvilaatikoista roska-astioita huoneensa lattialle ja pudotteli lelunsa niihin. Sisäpihan jätehuone on hänestä kiehtova. Vanhemmasta haiseva.

Suuret tekstiilijäteboksit ovat lapselle nähtävyyksiä vailla vertaa – niitä ei ole joka taloyhtiössä, vaan sinne tänne sijoitetuissa kierrätyspisteissä ympäri kaupunkia. Muistan, kun viime kesänä seisoimme pitkän tovin maauimalan parkkipaikalla ihailemassa korkeaa harmaata metallilaatikkoa avautuvine luukkuineen.