Ylikiimingin Joloskylällä lapsuutensa viettänyt Päivi Ahonen on palannut kymmenien maailmalla vietettyjen vuosien jälkeen takaisin kotiin.
Hän suuntautui kansainvälisiin työtehtäviin kiinnostuttuaan siitä, miten maailman eri kolkissa eletään. Kasvatustieteiden kandin paperit Oulun yliopistolta saatuaan Ahonen opiskeli Jyväskylässä opinto-ohjaajana ja teki opon töitä Forssassa ja Hämeenlinnassa.
Sen jälkeen Ahoselle on kertynyt asuinpaikkoja kaikkiaan 13 eri maasta. Kehitysyhteistyötehtävissä vierähti lopulta lähes 30 vuotta.
Aluksi hän järjesteli vapaaehtoistöitä Suomessa työskennellessään Kansainvälinen vapaaehtoistyö ry:ssä. Ulkomaille hän lähti vapaaehtoistyöjaksoille Norjaan, Intiaan ja Puolaan.
Kirja erilaisista elämäntavoista
Nykyisessä Fingossa, entisessä Kepassa eli Kehitysyhteistyön palvelukeskuksessa töissä ollessaan hän muun muassa koulutti uusia kehitysyhteistyöjoukkolaisia. Afrikka tuli tutuksi työvierailuilla muun muassa Mosambikiin ja myöhemmin omalla kehitysjoukkolaisjaksolla Sambiassa.
Mongoliaan hän lähti YK:n vapaaehtoiseksi. Vietnamissa ja Nepalissa hankkeet olivat ulkoministeriön rahoittamia ja konsulttifirmojen toteuttamia kehitysyhteistyöhankkeita.
Mongoliassa, Vietnamissa ja Nepalissa viettämästään ajasta Ahonen kirjoitti kirjan Toden maat, unen maat. Se kertoo myös kehitysyhteistyöjaksojen välille jääneistä ajoista maaseudun rauhassa Ylikiimingissä. Kirjassa on myös lyhyet kappaleet vierailuista Tiibetiin ja Tuvalle Venäjällä, joka on Mongolian raja-alueella.
Mongolia oli rauhallinen ja mielenkiintoinen maa. Ahonen muun muassa rekrytoi uusia vapaaehtoisia ja kehitteli heille tehtäviä.
– Siellä ratsastettiin pitkin aroja. 2,4 miljoonan asukkaan maassa on 2,8 miljoonaa hevosta, joten kosketuksen ratsastukseen sai heti maahan saapumisen jälkeen, Ahonen kertoo.
Vietnamista hän tiesi sen sijaan jo parin kuukauden kuluttua, että vuosi siellä riittää. Vuonna 2000 maassa elettiin vielä kovin kommunistisella elämäntyylillä. Ahosen mukaan kaikki miettivät, uskaltaako omia ajatuksiaan sanoa ääneen.
– Se oli kuitenkin uskomaton maa. Suomen hanke kehitti riisinviljelyä. Vietnamista kehittyi maailman toiseksi suurin riisin viejä, Ahonen toteaa.
Nepalissa hän on ollut mukana useissa opetuksen ja koulutuksen kehittämistehtävissä. Maassa tapahtui isoja muutoksia, kun siirryttiin kuningaskunnasta demokratiaan.
Suomella on ollut annettavaa etenkin koulutushankkeissa, joissa saatiin mainetta hyvien Pisa-tulosten vuoksi. Nepalissa haasteita syntyi muun muassa kielten valtavasta kirjosta. Maassa puhutaan ainakin 123 eri kieltä.
– Yleiskieli on nepal, mutta alueilla, joilla sitä ei puhuta, oppilaat eivät ymmärrä, mitä opettaja sanoo, ja he keskeyttävät koulun, Ahonen muistelee.
Hän teki töitä hankkeessa, joka mahdollisti lapsille koulunkäynnin kolmeksi vuodeksi heidän omalla äidinkielellään. Ahonen tutustui ja ohjasi hankkeen toteutumista kouluissa eri puolilla Nepalia.
Viimeisen Nepalin työjaksonsa hän jätti kesken. Pääkaupungissa Katmandussa ilmanlaatu heikkeni niin paljon, ettei Ahonen pystynyt siellä enää jatkamaan työtään. Hän muistelee, että 1980-luvulla kaupunki oli vielä vihreä. Sen päästä päähän saattoi ajaa pyörällä. Enää sellainen ei tulisi mieleenkään.
– Ihmiset ovat muuttaneet työn perässä kaupunkiin, ja se on rakennettu liian ahtaasti ja täyteen. Autoja on paljon, ja laakso on kuin suppilo. Lähiseutujen kylissä poltetaan heinää, joissain kylissä lämmityksen takia ja toisissa osana maanviljelyä. Pitää tarkkaan valita, missä asuu. Sijainti olisi hyvä olla puhtaan ilman vyöhykkeellä, Ahonen kertoo.
Koukussa Bhutaniin
Viimeisimmät kehitysyhteistyömatkat ovat suuntautuneet Bhutaniin. Pieni maa on onnistunut säilyttämään itsenäisyytensä isojen valtioiden välissä. Pohjoisessa sijaitsee Kiina, etelässä Intia.
– Olen jäänyt koukkuun Bhutaniin, joka on todella kiinnostava maa. Ihastuin Bhutanin elämäntapaan ja kulttuuriin. Ilma on täydellisen puhdasta, ja keskellä kaupunkia voisi mennä jokeen uimaan, Ahonen toteaa.
Hän on kerännyt Bhutanissa aineistoa väitöskir-jaansa. Bhutan ei pyri kasvattamaan taloutta, vaan tavoitteena on ihmisten hyvinvointi ja onnellisuus.
Väitöskirjan aihe – kestävän kehityksen huomioiminen maan koulujen opetuksessa – on hyvin ajankohtainen muun muassa ilmastonmuutoksen vuoksi.
Ahonen on vieraillut väitöskirjaa tehdessään Bhutanin kouluissa ja haastatellut oppilaita.
– Kyselin heiltä, miten kaikki tämä näkyy kouluissa, arjessa ja elämässä, hän kertoo.
