Essee

"Ker­ros­ta­lo on lop­pu­elä­mä­ni koti – olen kyllä joskus haa­veil­lut omasta pi­has­ta, mutta tiedän, mitä se tar­koit­tai­si"

En halua riesakseni omakotitalon kunnostusprojekteja enkä henkilöautosta koituvaa vaivaa, Noora Vaarala kirjoittaa.

Iltakymmenen aikaan joku naapureistani rupesi vasaroimaan. Naulaamista jatkui melkein tunnin ajan. Makasin peiton alla vihaisena ja kuulostelin, herääkö flunssainen kaksivuotiaamme meluun. Puolisoni naputteli valitusviestin taloyhtiön Facebook-ryhmään.

Asuisinpa omakotitalossa, joku olisi saattanut ajatella tuossa tilanteessa. Mutta en minä.

Vietin lapsuuteni ensimmäiset vuodet kerrostalossa, joten varhaisimmat muistoni sijoittuvat sinne. Varsinaiset kasvuvuodet, peruskoulun ajan, asuin omakotitalossa. Se oli ihan ok, mutta kun lukioikäisenä muutin kerrostaloyksiöön, olo tuntui heti omemmalta.

Muistan, miten istuin muovimattolattialla ja ajattelin kerroksia asuntoineen ja asuntoja ihmiseen.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut