Tyypillinen tarina Keiskan ja Siikasaaren alueella on se, kun entisistä varttuneempien aikuisten talouksista tulee lapsiperheiden koteja.
Pelkästään perheidemme muutot alueelle tarkoittivat lähivuosina kuutta lisäoppilasta Keiskan kouluun, lähikouluun, jolla toki oli vaikutus seutuvalintaan. Ja mikä parempi kehu kuin se, että useat Keiskan koulun käyneet haluavat sinne myös lapsensa?
Keiskan koulun kaltaisesta yhteisöllisyydestä pyritään pois tiivistämällä opetusta suuriin yksiköihin – onko välttämätöntä luopua kaikista valtavirrasta poikkeavista opiskelumahdollisuuksista? Verrokitkin ovat tarpeen ja pienessäkin yksikössä puolensa.
Palveluverkkoselvityksessä ison koulun edut esitetään usein hienoin termein, joiden taakse kätkeytyy toimimatonta todellisuutta. Esimerkiksi ”muutosjoustavat tilat” tarkoittavat käytännössä kaoottista todellisuutta, jossa mahdollisimman suuri määrä lapsia saadaan solutettua pienempiin neliöihin.
Toisena poimintana lasten ”sosiaalisen viitekehyksen laajentuminen”, millä perustein lapsi tarvitsee ympärilleen satoja lapsia kymmenien sijaan?
Jo satakunta vuotta Keiskan koulu on tarjonnut loistavan aloituksen opintielle ja on käsittämätöntä, että toimiva hyvän kokoinen koulu ollaan lakkauttamassa epäloogisiin säästöihin ja muihin vaihteleviin syihin vedoten.
Pandemiankin puinneissa tulee huomioida pienten yksiköiden edut. Tiedossa on myös kiusaamistilanteiden korostuminen isoissa yksikössä, vaikka kuinka olisi ja tuleekin olla nollatoleranssi.
Lapsimäärien ennustaminen on haasteellista, mutta vaikuttaisi, että tässä tapauksessa on käytössä kristallipallo.