Oulun kaupunginhallitus antoi maanantaina lausuntonsa Heinäpään jalkapallostadionhanketta vastaan tehdyistä valituksista Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen.
Kaupunki vastustaa valituksia ja esittää niiden hylkäämistä. Kaupunginhallitus esittää lausunnoissaan, että valituksissa kerrotut perusteet eivät anna aihetta kaupunginvaltuuston aiemmin tekemän päätöksen kumoamiselle.
Valtuusto hyväksyi helmikuussa Heinäpään jalkapallostadionin asemakaavan ja tonttijaon muutokset. Päätöksestä tehtiin kaksi valitusta Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen, joka on pyytänyt kaupungilta lausuntoja valituksista 30. syyskuuta mennessä.

Heinäpäähän suunnitellaan jalkapallostadionia, mutta se on joutunut valituskierteeseen.