Keskusrikospoliisi ilmoitti vastikään, että tunnistetut katujengiläiset ovat pääosin maahanmuuttajataustaisia. On erittäin tärkeää tiedostaa, että katujengiytymisessä on kyse Suomen maahanmuuttopolitiikan lieveilmiöstä. Nyt tämä ilmiö on rantautumassa myös Oulun seudulle.
On suorastaan pyöristyttävää, että monet poliittiset toimijat eivät halua ideologisista syistä tunnustaa tätä tosiasiaa. Maahanmuuton ongelmista ei ole myöskään toivottavaa puhua. Mutta miten ongelmia voidaan koskaan ratkaista, jos niistä puhuminen ei ole nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä sallittua?
Perussuomalaisten linja maahanmuuton suhteen on selkeä: rajat ovat rakkautta. Se ei tarkoita, ettei Suomeen saisi lainkaan muuttaa muualta. Henkilökohtaisesti kannatan Kanadan mallin mukaista maahanmuuttopolitiikkaa, jonka mukaan maahan pyrkivän on osoitettava ennen maahan saapumistaan sopiva koulutuksensa ja kykynsä elättää itsensä. Lähtökohtana on oltava, että Suomi päättää itse kuka Suomeen tulee – eivät Välimeren ihmissalakuljettajat.
Olen elänyt osan elämästäni muun muassa Berliinissä ja Pariisissa, ja siellä olen konkreettisesti nähnyt, mihin liian löyhä ja tunnepohjainen maahanmuuttopolitiikka johtaa.
Ennen kuin sulkee silmänsä maahanmuuton ongelmilta, kannattaa käydä tutustumassa Ruotsin, Saksan tai Ranskan lähiöihin. Sieltä löytyy kouluja, joissa ei ole yhtään eurooppalaista oppilasta. Siellä vallitsee usein rikollisuus ja turvattomuus. Tätä en halua Suomeen.