Kalevan lukijan kojelautakamera tallensi tammikuun alussa liikennetilanteen, jossa henkilöauton kuljettaja esti ohituksen lähtemällä kiihdyttämään ohittajan rinnalla.
Videolta näkyy, että ohituksen estäneen sähkö-BMW:n kuljettaja näyttää ohi yrittäneelle samalla keskisormea.
Video on kuvattu alkuillasta ja maamerkkien perusteella Haukiputaantiellä.
Videon Kalevan toimitukselle lähettäneen kuskin mukaan bemari oli ajanut kuudenkympin alueella noin viittäkymppiä. Takana tullut päätti lähteä ohi, jolloin ohitettava laittoi yllättäen "lapun lattiaan" ja esti ohi pääsyn.
Lyhyeltä videolta ei näy nopeustietoja tai sitä, miten tilanne oli kehittynyt ennen ohitusta.