
Suuri Journalistipalkinto 2022 -ehdokkaat julkistettiin torstaina aamupäivällä. Kaleva on valittu ehdolle Vuoden alueellinen vaikuttaja -sarjassa. Ehdokkuuden toi uutisointi Oulun kaupunginjohtajahaun kiemuroista, joiden keskiössä oli entinen yhdyskuntajohtaja Matti Matinheikki.
Matinheikki vetäytyi kaupunginjohtajakilpailusta aiemmin yhdyskuntajohtajan virassa saamaansa varoitukseen vedoten. Varoituksen hän oli saanut siitä, että hän ajoi omia ajojaan kaupungin omistamalla autolla, piti pysäköintipaikkaa Kivisydämessä kaupungin laskuun ja varasi yhteiskäyttöön hankitun sähköpolkupyörän omaan käyttöönsä. Näin hänelle oli koitunut huomattava rahallinen hyöty.
Kaleva selvitti tapauksen taustat, ja esille nousi myös muun virkamiesjohdon ja poliittisen johdon toiminta varoitusmenettelyssä. Esimerkiksi Turun yliopiston rikos- ja prosessioikeuden emeritusprofessori Pekka Viljanen piti varoitusta liian kevyenä toimenpiteenä.
Keskeisessä roolissa uutisoinnissa oli Kalevan kaupunki ja kunnat -tiimin toimittaja Panu Sivula.
– Uutinen ex-yhdyskuntajohtaja Matti Matinheikin Nissan Navaran käytöstä syntyi nopeasti sen jälkeen, kun Oulun kaupungilta oli lopulta saatu riittävästi asiakirjoja jutunteon pohjaksi. Asiakirjat hankittiin tietopyynnöllä, ja useampaan kertaan kaupungilta karhuamalla. Jatkojutussani rikosoikeuden ja korruption asiantuntijat antoivat lausunnoillaan vahvistuksen siitä, että kyseessä on vakava väärinkäytös, Sivula sanoo.
Sivulan mukaan kaupungin johto suhtautui nuivasti Kalevan uutisointiin.
– Kommenttia juttuihin oli vaikea saada, ja johdossa ei nähty minkäänlaista tarvetta tutkia omaa toimintaa kriittisesti, Sivula toteaa.
Poliisi aloitti selvityksen
Myöhemmin poliisi aloitti tapauksesta esiselvityksen, josta Kaleva uutisoi ensimmäisenä. Esiselvityksen aloittamisen taustalla olivat julkisuudessa olleet, Matinheikin toimintaa koskevat tiedot. Selvityksen perusteella poliisi päätti aloittaa myös esitutkinnan.
Kaleva teki lokakuussa alkaneen ja yli kaksi kuukautta jatkuneen prosessin aikana noin 20 juttua aiheesta. Uutisointiin osallistui kymmenkunta toimittajaa kolmesta eri tiimistä. Lisäksi mukana uutisoinnissa oli tuottajia ja toimituksen johto.
– Prosessissa käytiin tavallista enemmän toimituksen sisäistä journalistista pohdintaa. Kovaa uutisaihetta pureskeltiin yhdessä ja tiedonhankintaa tehtiin tiimityönä, Sivula kertoo.
Kalevan päätoimittaja Sanna Keskinen sanoo, että epäkohtien paljastaminen ja vallankäytön valvominen kansalaisten puolesta ovat journalismin ydinasioita.
– Siksi jo ehdokkuus on hieno tunnustus toimituksen työlle ja alueellisesti tärkeälle ja vaikuttavalle journalismille. Mieltä ovat lämmittäneet myös lukijoilta tulleet kiitokset, joita aiheen käsittelyn yhteydessä olemme saaneet. Työmme merkitys on nähty ja tunnustettu, ja olen siitä iloinen erityisesti tekijöiden puolesta, Keskinen toteaa.
Suuri Journalistipalkinto on jaettu Suomessa vuodesta 2001 lähtien. Palkinto on maamme merkittävin journalismille vuosittain annettava tunnustus.
Palkintoja jaetaan tänä vuonna viidessä eri kategoriassa: Vuoden journalisti, Vuoden juttu, Vuoden journalistinen teko, Vuoden pomo sekä tänä vuonna lisätty Vuoden alueellinen vaikuttaja.
Ehdolle toimittajasarjassa pääsi oululaislähtöinen pilapiirtäjä Ville Ranta. Kaleva Median lehdistä ehdolle alueellinen vaikuttaja -sarjaan pääsi myös Lapin Kansan Risto Pyykkö jutullaan porotaloudesta ja petovahinkokorvauksista.
Palkinnot jaetaan MTV:n suorassa tv-lähetyksessä 8. maaliskuuta.
Palkinnon jakaa ja rahoittaa Päätoimittajien yhdistys kumppaneinaan Alma Media, Sanoma Media Finland, MTV, Keskisuomalainen, Otavamedia, A-lehdet, Viestimedia, KSF Media, Yleisradio ja Kaleva Media, joka julkaisee Kalevaa.
Päivitetty kello 10.46: lisätty maininta Ville Rannasta ja Risto Pyyköstä.