Jos tulevan hallituksen perusrunko muotoutuu joistakin muista kuin kahden suurimman puolueen, kokoomuksen ja perussuomalaisten ministereistä, olen ällikällä lyöty. Kahdella suurimmalla on liki puolet tulevan eduskunnan paikkamäärästä.
Kummankin suuriksi kasvaneiden puolueiden edustajat korostivat vaalien alla, että talouden suunnan kääntäminen on nyt tärkeintä. Silloin kaikessa muussa täytyy pystyä kompromisseihin. Demokratiassa poliittisten johtajien tärkeimpiä taitoja on kyky sovintoratkaisuihin. Heille ei riitä pelkkä loistava esiintymisen osaaminen. Naapurimaasta Venäjältä löytyy näyttöä, mihin mennään yhden suunnan sanellessa kaiken.
Uskonpa, että jokainen haluaa nähdä taidon, jolla velkaantuminen taitetaan nopeasti sekä siinä sivussa alennetaan kaikkien veroja, pidetään hyvinvointiyhteiskunta kunnossa ja jopa parannetaan terveyspalveluja ynnä vanhusten hoivaa. Tätä kaikkea meille luvattiin. Nuo tavoitteet aiotaan saavuttaa leikkaamalla menoja. Se tehdään kuulema niin, että tavalliset ihmiset eivät kärsi. Työttömyysturvaan aiotaan kyllä kajota. Mutta jos korvaavaa työtä alkaa löytyä sujuvasti, niin mikäpä hätänä.
Kokoomuksen oivallisen vakuuttavasti vaalitenteissä esiintynyt puheenjohtaja puisteli pontevasti päätään, kun joku väitti heidän tavoitteidensa kohtelevan kaltoin huonosti toimeen tulevia. Eli kenellekään ei koidu huolia? Kukapa ei sitä tahtoisi nähdä. Ei ihme, että suomalaiset osoittivat vaaleissa ottavansa Petteri Orpon mielihyvin pääministerikseen.
Nyt ei ole sinipunan vuoro. Ei, vaikka SDP:ssä puheenjohtaja syksyllä vaihtuu. Demarit eivät saaneet vaaleissa paljonkaan gallupien heille lupaamaa enemmän. Silti puolueen sanottiin rohmunneen hallituskumppaneilta pelottelulla ääniä. Laskutaitoiset havaitsevat, että niin vasemmistoliitto kuin vihreätkin menettivät kosolti enemmän kuin demarien voittamat kolme paikkaa.