Kainuun käräjäoikeus on jättänyt tuomitsematta rangaistukseen 54-vuotiaan miehen, joka surmasi toisen miehen Kajaanissa tammikuussa 2022.
Mies löi asunnossaan pitkäaikaista ystäväänsä kahdesti veitsellä keskivartaloon. Teolle ei tutkinnassa löydetty selvää motiivia mahdollisen kaunaisuuden ohella. Puukotuksella ei ollut todistajia.
Oikeuden mukaan tekijä syyllistyi tappoon. Hänet todettiin mielentilatutkimuksessa syyntakeettomaksi eli hän ei ymmärtänyt tekonsa seurauksia. Oikeus määräsi miehen sairaalahoitoon.
Tuomion mukaan tekijä oli kärsinyt tekoaikaan aistiharhoista ja oli todennäköisesti päihtynyt. Miehellä itsellään ei ollut juuri muistikuvia tapahtumista. Hän oli tekonsa jälkeen mennyt nukkumaan.
Mies tuomittiin maksamaan uhrin omaisille erilaisia korvauksia yli 20 000 euron edestä.